YLE Extra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
YLE Extra
Lähetykset alkoivat 27. huhtikuuta 2007
Lähetykset loppuivat 1. tammikuuta 2008
Omistaja Yleisradio
Katsojaosuus 0,8 % (Vuosi 2007, [1])
Maa  Suomi
Näkyvyysalue Koko maa
Korvasi kanavan YLE24
Kanavan korvasi YLE TV1+
Kotisivu https://web.archive.org/web/20070418075133/http://extra.yle.fi/ (arkistoitu)
Saatavuus
Antenniverkko
Antenni Kanava 8
Kaapeliverkko
Elisa Kanava 8
Welho Kanava 8

YLE Extra oli Yleisradion digitaalinen televisiokanava, joka keskittyi live-tapahtumien, suorien lähetysten, populaarikulttuurin ja urheilutapahtumien lähettämiseen.

Extra aloitti YLE24:n paikalla televisiokanavana perjantaina 27. huhtikuuta 2007. Se jäi kuitenkin hyvin lyhytikäiseksi ja lakkautettiin jo seuraavan vuoden tammikuussa.

Lakkautus liittyi Yleisradion talouden säästötoimenpiteisiin. Kanavan katsojaluvut eivät olleet Yleisradion mukaan riittävän hyviä. Kanavapaikka luovutettiin YLE TV1+:lle jatkuvien tekstityshäiriöiden vuoksi. Tämän jälkeen YLE TV1:n ohjelmia oli näytetty kahdella kanavalla, Extran kanavapaikalla tekstitys oli toteutettu polttamalla kuvaan aiemman digitaalisen tekstityksen sijaan[1], joten ongelmia ei ollut enää syntynyt. Nykyään Extran kanavapaikalla näkyy Liv.[2]

YLE Extran ohjelmistoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Radio Extrem säilyy, televisiokanava Extra lopetetaan (Helsingin Sanomat 27. marraskuuta 2007) (arkistoitu)
  2. Yle Teema vaihtaa paikkaa Markkinointi & Mainonta. 5.1.2009. Viitattu 3.3.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]