Viisi vekkulia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viisi vekkulia
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä
Perustuu Agapetuksen näytelmään Viisi vekkulia (1951).
Tuottaja Toivo Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Osmo Harkimo
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Pääosat Vilho Siivola
Oke Tuuri
Hillevi Lagerstam
Rauni Luoma
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 1956
Kesto 102 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Viisi vekkulia on Toivo Särkän ohjaama komediaelokuva vuodelta 1956. Se perustuu Suomen Kansallisteatterissa viisi vuotta aikaisemmin ensi-iltaan tulleeseen Agapetuksen näytelmään Viisi vekkulia.

Aikalaiskriitikoiden näkemystä elokuvasta kuvastaa Reino Forsbergin kommentti: "En muista nähneeni näin ummehtunutta tekelettä koskaan aikaisemmin."[1]

Televisioesityksen aikaisen kriitikon mukaan elokuva on hengetön hupailu,[2] eikä yleisökään siitä innostunut.[3]

Elokuva kertoo Linnunlaulun huviloiden näköisestä helsinkiläisestä vanhainkodista ja sen viidestä vanhasta miesasukkaasta. Joulun alla joukkoon saapuu eläköitynyt johtaja (Oke Tuuri) sihteereineen (Hillevi Lagerstam). Huumoria tehdään näiden kahden suhteen pohtimisesta ja etenkin vanhan huonokuuloisen humoristiapteekkarin sanailusta. Johtajattaren (Rauni Luoma) manipulointi paremman ruoan puolesta johtaa sarjaan kosintoja, joissa hän sanoo kohteliaan ein kullekin vanhuksista. Lyydi (Siiri Angerkoski) sinänsä tekee työnsä hyvin keittiössä, joten epäselväksi jää, miksi miehet purnaavat. Lopussa nuori nainen saa miehekseen tohtori Alpo Heikkisen (Kosti Klemelä), ja apteekkarikin suostuu kuulolaitteen käyttöön.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Vilho Siivola  apteekkari Oskar Storgren  
 Oke Tuuri  johtaja Kalle Korpioja  
 Kaarlo Halttunen  lehtimies Hermanni Kultala  
 Arvo Lehesmaa  professori Adolf Sinimaa  
 Oiva Sala  kirkkoherra Leevi Sammal  
 Hillevi Lagerstam  sihteeri Mirjam Nieminen  
 Rauni Luoma  emännöitsijä Emma Harava  
 Siiri Angerkoski  Lyydi, keittäjä  
 Kosti Klemelä  tohtori Alpo Heikkinen  
 Witaly Ketterer  orkesterinjohtaja  
  1. Lehdistöarvioita, Elonet.fi, viitattu 22.4.2013
  2. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 50/2011 sivu 17
  3. Huomautukset, Lisätietoa Elonetissa, viitattu 19.12.2011


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.