Veisu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veisu on kaupunginosa Tampereella. Se sijaitsee eteläisellä kaupunkialueella Koivistonkylän ja Korkinmäen välissä. Kaupunginosaan kulkevat bussilinjat 12, 21 ja 32. Veisussa on noin 1500 (31.12.2013) [1] asukasta ja sieltä löytyy paljon rivitaloja. Veisun eteläpuolitse kulkee Tampereen itäinen ohitustie (valtatie 9) ja juuri Veisun kohdalla sijaitsee Karkunvuoren tunneli.

Veisun kaupunginosa on saanut nimensä Messukylään kuuluneesta Veisun (alun perin Veisulan) talosta, joka mainittiin asiakirjoissa jo vuonna 1540. Talo sijaitsi nykyisen Pullerikinmäen tienoilla. Veisun talosta lohkottiin aikoinaan Virsi- ja Laulu-nimiset tilat, mistä syntyi sanonta: "Messukylän taloja ovat virsi, veisu ja laulu." Veisuun vahvistettiin ensimmäinen asemakaava vuonna 1953. Alueen kadunnimet viittaavat suurelta osin maa- ja kotitalouteen siellä sijaitsevan Ahlmanin ammattiopiston (aikaisemmin maamies- ja emäntäkoulu) mukaan. [2]

  1. Tampere: Vuositilasto Väestö 31.12.2013 osa-alueittain ja ikäryhmittäin, PDF. Tampere. Viitattu 11.3.2015.
  2. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 139. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.