Uudenkaupungin telakka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uudenkaupungin telakka oli suomalainen Uudessakaupungissa toiminut laivatelakka, joka aloitti toimintansa vuonna 1893. Telakan toiminta jatkoi katkoksia lukuun ottamatta aina vuoteen 1992 saakka. Telakan yhteydessä oli myös konepaja ja valimo.[1][2]

Uudessakaupungissa oli 1800-luvulla useita puisia purjelaivoja rakentaneita laivanveistämöitä. Kaupungin laivanrakennuksen huippuaikaa olivat vuodet 1857–1876 joilla kaupungissa toimi viisi laivanveistämöä ja kaupungin kauppalaivasto oli Suomen toiseksi suurin. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kaupunkiin ostettiin ulkomailta käytettyinä 21 suurta rautaista valtameripurjelaivaa ja kaupungissa oli parhaimmillaan kolmasosa Manner-Suomen valtameripurjelaivoista.[3]

Uudenkaupungin telakan perusti vuonna 1891 kauppalaivuri Isak Reinhold Isaksson (1842–1924) joka sai Suomen senaatilta 200 000 markkaa lainaa perustamista varten ja telakan ensimmäisenä johtajana oli insinööri August Montin. Telakalta valmistuivat ensimmäisinä aluksina vuonna 1895 pieni höyrysluuppi nimeltä Koe ja vuonna 1896 Kaspianmeren liikenteeseen mennyt siipiratashöyrylaiva Lenkoranets. Telakka teki kuitenkin konkurssin jo 1897 ja telakan toiminta jatkui vasta 1916 jolloin helsinkiläinen Ab Maskinfabrik Herkules Oy osti telakan ja alkoi kunnostaa sitä. Telakka siirtyi kuitenkin jo 1917 liikemies Aleko Liliuksen omistukseen. Lilius perusti telakkatoimintaa varten uuden yhtiön Uudenkaupungin Telakka ja Konepaja Oy, joka teki kuitenkin konkurssin jo 1921. Telakan konepajassa valmistettiin näihin aikoihin muun muassa rautasorveja.[1][2]

Telakan omistajaksi tuli sitten vuonna 1922 Uudenkaupungin Laiva Oy, vuonna 1917 perustettu uusikaupunkilainen laivanvarustamo, jolla oli useita purjelaivoja. Laivanrakennustoiminta telakalla pääsi jatkumaan vasta 1940-luvun lopulla, mutta telakalla korjattiin laivoja ja konepajassa ja valimossa valmistettiin moottoreita, osia höyrykoneisiin ja höyryvinssejä. Vuonna 1931 telakalle otettiin kunnostettavaksi fregatti Oldenburg, josta tehtiin koululaiva Suomen Joutsen. Kunnostustyö osoittautui tappiolliseksi, ja sen seurauksena telakan omistaja Uudenkaupungin Laiva Oy teki konkurssin vuonna 1932.[1][2]

Vuonna 1933 telakan osti ahvenanmaalainen laivanvarustaja Gustaf Erikson. Telakalla kunnostettiin vuosina 1934–1936 Eriksonin varustamon purjelaivoja (muun muassa Herzogin Cecilie, Winterhude, Moshulu, Penang, Ponape), ja vuodesta 1936 alkaen telakka toimi nimellä Uudenkaupungin Telakka ja Konepaja Oy. Sotavuosina telakka oli laivojen korjaustelakkana Turun laivastoaseman alaisuudessa.[2]

Sodan jälkeen telakan tiloja kunnostettiin ja telakalla aloitettiin sotakorvausproomujen rakentaminen Neuvostoliittoon. Jatkossakin telakan uudislaivatuotanto meni suureksi osaksi Neuvostoliittoon. Telakan toimitusjohtajana oli vuodesta 1947 alkaen Gustaf Eriksonin poika Edgar Erikson. Eriksonin suku omisti telakan vuoteen 1973 saakka, jolloin se myytiin Rauma-Repola Oy:lle. Vuonna 1991 telakan osti Uudenkaupungin kaupunki, ja pian sen jälkeen telakan laivanrakennustoiminta päättyi konkurssiin.[2][3]

Nykyisin laivanrakennustoimintaa Uudessakaupungissa jatkaa vuonna 1987 perustettu Uudenkaupungin Työvene Oy.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eva Illoinen : Slipi. Uudenkaupungin telakan vaiheita 75 vuoden aikana. Helsinki 1967
  • Merenkyntäjiä Uudestakaupungista: valtameripurjehtijat, puiset purjelaivat, höyry- ja moottorilaivat ; toimittaja Niilo Jussila. Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys, Uusikaupunki 1981, 2. painos 1997
  • Uudenkaupungin telakka 100 vuotta, sisältää osat Slipi : Uudenkaupungin telakan vaiheita 75 vuoden aikana (kirjoittaja Eva Illoinen) ja Sonjasta Helenaan : Uudenkaupungin telakan vaiheita 100-vuotistaipaleen viimeiseltä neljännekseltä 1968-1992. (kirjoittaja Matti Jussila). Uudenkaupungin telakka, Uusikaupunki 1992

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]