Toivo Lindvall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toivo Sakari Lindvall (23. huhtikuuta 1911 Loppi8. syyskuuta 1984 Forssa) oli suomalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Lindvallin vanhemmat olivat Johan Kustaa Lindvall ja Amanda Broman ja puoliso vuodesta 1936 Aili Lemmikki Vesanen. Lindvall kävi kansakoulun ja perehtyi sitten omakohtaisesti rakennusalan töihin. Taloudenpitoa hän oppi sotavuosien aikana asepalveluksessa. Vuonna 1952 Lindvall perusti Toivo Johanssonin kanssa rakennustoimiston, ensin Ypäjälle, josta yritys siirtyi 1957 Forssaan. Lindvallin johtamana yrityksestä kasvoi nopeasti huomattava rakennusyhtiö, joka toteutti asuin-, liike- ja teollisuuskiinteistöjä sekä julkisia toimitiloja varsinkin Forssan alueelle. Yksi yrityksen erityskohteista olivat pankkirakennukset, mutta se toteutti myös lukuisia kouluja ja yhteensä neljäkymmentä kerrostaloa. Lindvall osallistui useiden muidenkin yhtiöiden toimintaan, hän oli muun muassa Forssan Metallityöt -yhtiön toimitusjohtaja, samoin kuin yritysten väliseen ja alueelliseen yhteistyöhön. Teollisuusneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1969.[1]

  1. a b Toivo Lindvall Biografiasampo. Viitattu 8.2.2022.