Samuel Costa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Costa vuonna 2023.
Costa vuonna 2023.
Maa:  Italia
Yhdistetty
Nuorten MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Erzurum 2012 joukkuekilpailu

Samuel Costa (s. 30. marraskuuta 1992 Bolzano) on italialainen yhdistetyn hiihtäjä, joka edustaa Gruppo Sportivo Fiamme Oro -seuraa.[1]

Yhdistetyn maailmancupissa Costa kilpaili ensimmäisen kerran Val di Fiemmessä helmikuussa 2012. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Ramsaussa joulukuussa 2013 oltuaan 23:s. Parhaimmillaan hän on sijoittunut maailmancupissa kolmanneksi Seefeldin kahdessa ensimmäisessä kilpailussa tammikuussa 2017. Parikilpailussa hän oli Alessandro Pittinin kanssa kolmas Ramsaussa joulukuussa 2013 ja Val di Fiemmessä tammikuussa 2017.[1]

Nuorten MM-kilpailuissa Erzurumissa vuonna 2012 Costa saavutti hopeaa Italian joukkueen mukana. Oslon MM-kilpailuissa 2011 Costa oli normaalimäen kilpailussa 47:s ja Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 suurmäen kilpailussa 38:s. Šotsin olympialaisissa 2014 hän oli joukkuekilpailun kahdeksas ja normaalimäen kilpailun 30:s. Falunin MM-kilpailuissa 2015 Costa oli joukkuekilpailussa neljäs, parisprintissä viides ja 22:s sekä suurmäen, että normaalimäen kilpailuissa. Lahden MM-kilpailuissa hän oli joukkuekilpailun ja parisprintin kuudes, suurmäen kilpailun 25:s ja normaalimäen kilpailun 30:s. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän oli normaalimäen kilpailun 12:s, suurmäen kilpailun 18:s ja joukkuekilpailussa seitsemäs. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän sijoittui normaalimäen Gundersen-kilpailussa 20:nneksi ja joukkuekilpailussa seitsemänneksi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän oli suurenmäen Gundersen-kilpailussa 38:s ja joukkuekilpailussa yhdeksäs. Planican MM-kilpailuissa hän sijoittui normaalimäen Gundersen-kilpailussa 20:nneksi.[1]

  1. a b c Samuel Costa Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)