Sambian maantiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sambia on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa.
Sambian kartta

Sambian maantiedettä määrittelee sen sijainti Afrikan eteläosan sisämaan ylängöllä. Lähes koko maa kuuluu sille nimen antaneen Sambesin valuma-alueeseen.[1] Sambian korkein kohta on 2 300-metrinen Mafinga-kukkuloiden osa. Matalin kohta on Sambesijoessa 329 metriä merenpinnasta.[2]

Kallioperä ja mineraalivarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sambian kallioperä on monimuotoinen, sillä sen alueelle ulottuu kallioperän rakenteita neljästä eri suunnasta.[3] Sieltä on jo kaivostoimintaa, ja on oletettavissa että tutkimuksissa löytyy lisää vielä hyödyntämättömiä malmi- ja mineraalivaroja: kultaa, kuparia, sinkkiä, lyijyä ja muita metalleja, timantteja ja safiireita.[4]

Luonto ja luonnonsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sambian ylänköalueen vallitseva kasvityyppi on miombo-savanni. Sen puukerrosta hallitsevat leimupuut (Brachystegia) ja pienet mnondopuut (Julbernardia), joiden alla kasvaa tuuhea heinikko. Kuivalla kaudella esiintyy ruohikkopaloja, mutta puiden karhea kaarna on sopeutunut toistuviin paloihin. Kuumissa kuivissa laaksoissa kasvaa mopane-metsää, jonka puulajeista mopanepuu on yleisin, mutta apinanleipäpuu näkyvin. Yli kymmenesosa maan metsistä on suojeltu kansallispuistoina tai luonnonsuojelualueina.[1]

Sambesin yläjuoksulla, Bangweulun ja Lukangan alueilla ja Kafuen tasangolla tulvavesi peittää maata osan vuotta, ja kasvillisuus on avointa ruohikkoa, niittyä tai suota.[1]

Seeproja Mosi-oa-Tunyan luonnonsuojelualueella

Sambiassa on 14 suurehkoa kansallispuistoa tai suojelualuetta, ja joukko pienempiä. Kafuen kansallispuisto lähellä Lusakaa on Sambian vanhimpia (perustettu vuonna 1950) ja maailman suurimpia – yli 22 400 neliökilometriä. Siellä on monia erilaisia antilooppeja sekä leijonia, leopardeja ja gepardeja. South Luangwan kansallispuisto Luangwa-joen varrella virtahepoineen, kirahveineen ja seeproineen on Sambian kuuluisimpia.[5]

Nisäkkäitä elää varsinkin tulvaniityillä, kuten Luangan ja Kafuen laaksoissa. Salametsästys on verottanut rankasti sarvikuonojen ja norsujen kantaa. Sambian kansallislintu kiljumerikotka elää avoimilla vesialueilla.[1]

Victorian putoukset Zimbabwen rajalla on Sambian ainoa kohde Unescon maailmanperintöluettelossa.[6]

Vaikka Sambia sijaitsee tropiikissa, sen korkeus tekee ilmastosta ihmiselle miellyttävän. Pasaatien kohtaamisvyöhyke kulkee maan yli auringon zeniittiasemaa seuraten ja aiheuttaa selvän sadekauden ja kuivan kauden vaihtelun.[1] Sateita saadaan eniten lokakuun ja helmikuun välisenä aikana. Korkeimmilla ylänköalueilla kilometrin yläpuolella on kuivalla kaudella toisinaan öisin jopa pakkasta.[7]

Ndolan ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 26 26 26 27 26 24 25 27 30 32 29 27 ka. 27,1
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 17 17 16 13 9 5 5 7 12 15 17 17 ka. 12,5
Sademäärä (mm) 351 264 234 33 3 0 0 0 0 18 140 252 Σ 1 295
Sadepäivät (d) 22 19 17 4 0,5 0 0 0 0,1 3 13 19 Σ 97,6
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
26
17
26
17
26
16
27
13
26
9
24
5
25
5
27
7
30
12
32
15
29
17
27
17
S
a
d
a
n
t
a
351
264
234
33
3
0
0
0
0
18
140
252


Lähde: BBC
Kesäkuinen Sambia satelliittikuvassa
  1. a b c d e Zambia Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.10.2013. (englanniksi)
  2. Zambia The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. Geology Ministry of Mines & Minerals Development. Viitattu 20.10.2013.
  4. Exploration Potential Ministry of Mines & Minerals Development. Viitattu 20.10.2013.
  5. Zambia's Game Parks Zambia Tourism Board. Viitattu 3.1.2009. (englanniksi)
  6. Mosi-oa-Tunya / Victoria Falls Unesco
  7. Country File: Zambia BBC Weather