Reuben Kosgei

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Kenia
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sydney 2000 3 000 m esteet
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Edmonton 2001 3 000 m esteet

Reuben Seroney Kosgei (s. 2. elokuuta 1979[1] Marakwet, Kenia) on kalenjin-heimoon kuuluva estejuoksija.

Kosgei voitti 3 000 metrin estejuoksun Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000.[1] Tuolla saavutuksellaan hänestä tuli kautta aikain nuorin estejuoksun olympiavoittaja, sillä hän oli tuolloin vasta 19-vuotias. Aika 8.21,43 oli hitain olympialoppukilpailun voittoaika sitten 1972 Münchenin kisojen. Seuraavana vuonna Edmontonin MM-kilpailuissa hän voitti vielä maailmanmestaruuden.

Vuonna 2002 Reuben sai osakseen voimakasta arvostelua, kun hän jätti yhdessä maanmiestensä Richard Limon ja Bernard Lagatin kanssa osallistumatta Kansainyhteisön kisoihin Manchesterissa, Englannissa, ja päätti sen sijaan keskittyä rahan ansaitsemiseen IAAF:n Kultaisessa liigassa.

Vuoden 2004 Kenian olympiakarsinnoissa Reuben karsiutui Kenian kivikovasta 3 000 metrin estejoukkueesta.

Suurimmat saavutukset 3000 metrin esteissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b REUBEN KOSGEI Athletes. The International Olympic Committee (IOC). Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]