Raamatun aikajana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raamatun merkittävimpien tapahtumien ja henkilöiden aikajana perustuu suurimmaksi osaksi Vanhaan testamenttiin, Uuteen testamenttiin ja Mišnaan, sekä kuriositeettina James Ussherin töihin.

Pronssikaudelle sijoittuvien tapahtumien ajoitukset perustuvat perinteisiin ajoituksiin, eivät arkeologiseen todistusaineistoon. Rautakaudelle sijoittuvien tapahtumien ajoitukset perustuvat laajempaan historialliseen viitekehykseen ja historiallisesti todennettaviin tapahtumiin. Ne perustuvat William F. Albrightin, Edwin R. Thielen ja Gershon Galilin ajoituksiin.

  • 1180–1020 eaa. – Tuomarien aika
  • 1020–931 eaa. – Kuninkaitten Saul, Daavid ja Salomo hallituskaudet
  • 962 eaa. – Salomo rakentaa Jerusalemin ensimmäisen temppelin
  • 926 eaa. – Faarao Sesonq I:n (perinteinen kronologia) tai Ramses II:n (Rohlin revisioitu kronologia) ("Shishak") toimeenpanema ryöstöretki
  • 931–722 eaa. – Israelin valtakunta jakautuu pohjoisen Israelin kuningaskuntaan ja etelän Juudan kuningaskuntaan
  • 853 eaa. – Ahab Israelin kuninkaana assyrialaisten aikakirjojen mukaan
  • 841 eaa. – Jehu Israelin kuninkaana assyrialaisten aikakirjojen mukaan
  • 805–796 eaa. – Joas Israelin kuninkaana assyrialaisten aikakirjojen mukaan
  • 740–738 eaa. – Menahem Israelin kuninkaana assyrialaisten aikakirjojen mukaan
  • 734 eaa. – Ahas Juudan kuninkaana assyrialaisten aikakirjojen mukaan
  • 732/731 eaa. – Assyrian kuningas Tiglatpileser III valloittaa Israelin Transjordanian alueen kuningas Pekahilta; Pekah murhataan ja häntä seuraa assyrialaisten aikakirjojen mukaan Hoosea
  • 722 eaa. – Assyrian kuningas Salmanassar V valtaa Israelin kuningaskunnan, kuningas Hoosea vangitaan
  • 720 eaa. – Assyrian kuningas Sargon II:n tukahduttaa viimeisen kapinan Samariassa, pohjoisen kuningaskunnan aikaisemmassa pääkaupungissa; jäljellä olleet asukkaat ajetaan pois
  • 701 eaa. – Assyrian kuningas Sanherib käynnistää sotaretken Juudan kuningasta Hiskiasta vastaan
  • 677–676 eaa. – Manasse Juudan kuninkaana assyrialaisten aikakirjojen mukaan
  • 609 eaa. – Juudan kuningas Josia kuolee taistelussa Egyptin faaraota Nekau II:sta vastaan Megiddon taistelussa
  • 605 eaa. – Babylonin kruununprinssi Nebukadressar II voittaa Nekau II:n Karkemishin taistelussa
  • 604 eaa. – Juudan kuningas Jojakim hyväksyy Nebukadressarin, josta on tullut kuningas, herrakseen
  • 601 eaa. – Jojakim kapinoi Babyloniaa vastaan
  • 598 eaa. – Babylonialaiset piirittävät Jerusalemia; Jojakim kuolee, häntä seuraa hänen poikansa Jojakin
  • 597 eaa. – Babylonialaiset valtaavat Jerusalemin, karkottavat Jojakinin ja nimittävät Sidkian kuninkaaksi hänen tilalleen
  • 587 eaa. – Sidkia kapinoi Babyloniaa vastaan; babylonialaiset piirittävät Jerusalemin
  • 586 eaa. – Salomon temppeli tuhotaan, Juudan kuningaskunta vallataan
  • 586–539 eaa. – Babylonin vankeus, kunnes Kyyros Suuri vapauttaa juutalaiset

Toisen temppelin aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden testamentin aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]