Pye

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
E-liikkeen Kuluttaja-lehden arvonnassa 1963 kaavilainen Lempi Kuikka voitti vielä sähköistämättömään kotiinsa Pye-television.

Pye Ltd. [pai] oli brittiläinen elektroniikkavalmistaja, joka perustettiin vuonna 1896 Cambridgessa. Tutkimuslaitteista aloittanut Pye alkoi valmistaa radiovastaanottimia 1920-luvulla, ja televisiovastaanottimien valmistuksen se aloitti 1930-luvun keskivaiheilla. 1960-luvulla Pye oli Britannian suurin tv-valmistaja jonka tuotteita myytiin ympäri maailmaa, mutta yritys oli silti tappiollinen. Vuonna 1976 Pye siirtyi kokonaan Philipsin omistukseen. 1970-luvun taitteessa Pye valmisti radio- ja televisiovastaanottimien ohella tietoliikennevälineitä, kojeita, säätimiä ja sähkötarvikkeita 20 tehtaassa Englannissa ja 20 kokoonpanotehtaassa eri puolilla maailmaa. Pye-merkkisiä radioita, televisioita ja yleisötilojen valvontatelevisiojärjestelmiä markkinoitiin Suomessakin.[1][2][3] Pyella oli vuodesta 1953 lähtien myös oma levymerkki Pye Records.

Pye-yhtiön perusti omaksi sivuansiokseen vuonna 1896 William Pye, Cambridgen yliopiston Cavendish-laboratorion johtaja, aikomuksenaan valmistaa tieteellisiä tutkimuslaitteita. 1920-luvulta alkaen yhtiö alkoi valmistaa radiovastaanottimia ja seuraavalla vuosikymmenellä myös televisiovastanottimia sekä lähetystekniikkaa kuten tv-kameroita.[4]

Televisiovastaanottimien suosiosta huolimatta Pye ajautui 1960-luvulla taloudellisiin ongelmiin. Vuonna 1966 hollantilainen Philips osti 60 prosenttia yhtiön osakkeista ja kymmenen vuotta myöhemmin loputkin. 2000-luvun keskivaiheilla Pyen entisessä tehtaassa Lowestoftissa valmistettiin Sanyo-televisioita.[3]

  1. Myytävänä televisiokokoomoille ja vastaanotinkauppiaille. (Pyen ilmoitus.) Helsingin Sanomat, 6.3.1969, s. 4. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Pye-valvontatelevisiolaitteilla valvotaan yleisön turvallisuutta Pirkkolan uimahallissa. (Hedengren-yhtiön ilmoitus.) Helsingin Sanomat, 18.5.1968, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. a b Pye 1997. East Anglia Network. [Internet Archive Arkistoitu] 10.3.2006. Viitattu 6.3.2019. (englanniksi)
  4. A Brief History of the Cavendish Laboratory University of Cambridge, Department of Physics. Arkistoitu 6.3.2021. Viitattu 6.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]