Punamultahallitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Punamultahallitus on hallitus, jonka rungon muodostavat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja Suomen Keskusta (aikaisemmin Maalaisliitto). Punamulta on talonpoikaisten rakennusten maalaamiseen käytetty maali. Poliittisena nimityksenä substantiiviattribuutti ”puna” tarkoittaa sosialidemokraatteja, ja multa viittaa peltoon ja maaseutuun eli keskustan historiallisiin juuriin. Ensimmäinen punamultahallitus oli edistyspuolueeseen kuuluneen Cajanderin hallitus.

Mikäli hallitukseen on kuulunut runkona SDP:n sekä Keskustan lisäksi SKDL tai sen seuraaja Vasemmistoliitto on hallitusta kutsuttu kansanrintamahallitukseksi.

Yleislänsieurooppalaisessa kielenkäytössä punamultaa tai kansanrintamaa vastaa nykyään lähinnä keskusta-vasemmistolainen hallitus.

Vanhasen I hallitus oli punamultahallitus, sillä Kokoomus ja Vasemmistoliitto olivat oppositiossa.

Punamultahallitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavissa hallituksissa on ollut mukana sekä SDP että Keskusta (Maalaisliitto), usein myös RKP sekä liberaalit Edistyspuolue, KP ja LKP; mutta ei Kokoomusta eikä Suomen Kansan Demokraattista Liittoa/Vasemmistoliittoa.