Pirkko Kurikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pirkko Kurikka
Henkilötiedot
Syntynyt9. kesäkuuta 1949 (ikä 75)
Urjala
Käsikirjoittaja
Alma mater Teatterikoulu
Palkinnot
  • valtionpalkinto, 1984
  • Suomen Kulttuurirahasto, Pohjois-Karjalan rahasto, tunnustuspalkinto, 2021
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pirkko Kurikka (s. 9. kesäkuuta 1949 Urjala)[1] on suomalainen näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja.[2]

Pirkko Kurikka opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa, taidehistoriaa ja draamakirjallisuutta. Teatterityöstä hän kiinnostui Ylioppilasteatterissa ja pääsi toisella yrittämällä Teatterikoulun dramaturgilinjalle, jossa hänen opettajiaan olivat muiden muassa Aale Tynni, Eila Pennanen ja erityisen merkittävänä Jussi Kylätasku. Kurikka valmistui vuonna 1974, mutta alkoi pian haluta pois Helsingin taiteilijapiiristä ja muutti Ilomantsiin. Hän on viettänyt paljon aikaa myös Intiassa.[2]

Kurikka on Joensuun vapaan teatterin perustajajäsen vuodelta 1982. Hän on toiminut muun muassa Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan puheenjohtajana ja Joensuun kirjallisuustapahtuman työryhmän jäsenenä.[2]

Pirkko Kurikan tuotantoon kuuluu muun muassa musiikkinäytelmä Kullervo, jota KOM-teatteri esitti 1975–1977. Vuonna 1984 Kurikka sai elokuvataiteen valtionpalkinnon tekemästään käsikirjoituksesta Yle TV2:n televisioelokuvaan Uppotukki, [3]. Kalle Pursiainen sovitti ja ohjasi Kurikan käsikirjoituksen.

  • Paras kaveri (Tikapuuteatteri 1973)
  • Kullervo (KOM-teatteri 1975)
  • Ystävyyden tähden eli Ilmarisen ja Kaukomielen seikkailu Pahassa Pohjolassa (nukkenäytelmä, 1979)
  • Kevään musta valo (1981)
  • Pimeän poika (1982)
  • Kerikansan kronikat (1984)
  • Uppotukki (Yle TV2 Teatteritoimitus 1984)
  • Jääsydän (1987)
  • Lauantai (1990)
  • Varastettu elämä (Yle Televisioteatteri 1993)
  • Arvottomat kuolintavat (2007)
  • Tytär, poika ja miniä (käsikirjoitus ja ohjaus, Espoon kaupunginteatteri 2008)
  • Isosisko (käsikirjoitus ja ohjaus, Joensuun vapaa teatteri 2009)
  • Pohjasuru (käsikirjoitus ja ohjaus, Joensuun Vapaa Teatteri, 2012)
  • Muistipalatsi (Joensuun vapaa teatteri 2017)[4]
  • ALMA - Kaksi matkaa Länttä kohti (käsikirjoitus ja ohjaus, Joensuun Vapaa Teatteri 2021)
  1. Pirkko Kurikka Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Näytelmät.fi. Viitattu 15.7.2017.
  2. a b c Komu, Eija: Mieluummin ihminen kuin taiteilija. Hiidenkivi – suomalainen kulttuurilehti. 6/2009. Arkistoitu 19.12.2016. Viitattu 15.7.2017.
  3. TV2 Teatterille palkitut ohjelmat Yle Vintti. Arkistoitu 4.1.2019. Viitattu 15.7.2017.
  4. Salonen, Aimo: Elämä on oma, mutta onko se tosi? Karjalan Heili. 28.12.2016. Arkistoitu 7.8.2020. Viitattu 15.7.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pirkko Kurikka Teatterien Ilona-esitystietokanta. Viitattu 28.10.2020.
  • Kurikka, Pirkko RITVA-tietokanta – Radio- ja televisioarkisto. Viitattu 28.10.2020.