Pietro Mascagni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pietro Mascagni
Pietro Mascagni vuonna 1903.
Pietro Mascagni vuonna 1903.
Henkilötiedot
Syntynyt7. joulukuuta 1863
Livorno, Italia
Kuollut2. elokuuta 1945 (81 vuotta)
Rooma, Italia
Kansalaisuus Italia
Ammatti säveltäjä
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Pietro Mascagni (7. joulukuuta 1863 Livorno2. elokuuta 1945 Rooma) oli yksi tärkeimpiä italialaisia säveltäjiä 1900-luvun vaihteessa.

Mascagni opiskeli nuoruudessaan musiikkia Milanon konservatoriossa ja toimi vuosina 1895–1902 Gioacchino Rossinin mukaan nimetyn Pesaron konservatorion johtajana. Lisäksi hän oli muutamia vuosia erään matkustelevan oopperaseurueen kapellimestarina. Vuonna 1902 Mascagni teki konserttimatkan Yhdysvaltoihin, jossa hän johti omia oopperoitaan, ja vuonna 1911 konserttikiertueen Etelä-Amerikkaan. Vuonna 1929 Mascagni kutsuttiin Italian akatemian jäseneksi.[1]

Mascagnin vuonna 1890 ensiesityksensä saanut ooppera Cavalleria rusticana oli sensaatio ja suurin vaikuttaja verismin esiinmarssissa. Cavallerian lisäksi L’amico Fritz ja Iris ovat pitäneet suosionsa Euroopassa. Mascagni sävelsi 15 oopperaa, yhden operetin, useita orkesteriteoksia, lauluja ja pianomusiikkia. Elinaikanaan hän oli hyvin suosittu niin säveltäjänä kuin kapellimestarinakin.

  • (Rooma, 1919)
  1. Oiva Talvitie ja Kari Rydman (toim.): Sävelten maailma: musiikinkuuntelijan tietoteos, s. 225–226. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1956.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.