Pekka Mömmö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka Mömmö
Kansanedustaja
22.5.1907–28.2.1910
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Kuopion läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt13. helmikuuta 1878
Kuopio
Kuollut1. kesäkuuta 1910 (32 vuotta)
Kuopio
Ammatti kirjansitoja, toimittaja

Pekka Juho Mömmö (13. helmikuuta 1878 Kuopio1. kesäkuuta 1910 Kuopio) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1910.[1]

Kuopion Savilahdessa syntyneen Mömmön vanhemmat olivat maanvuokraaja Aukusti Mömmö (s. 1838) ja Karoliina Räsänen (s. 1840). Käytyään kansakoulun ja käsityökoulun hän pääsi vuonna 1894 kirjansitojaoppilaaksi Kuopiossa toimineeseen O. W. Backmanin kirjapainoon. Vuosina 1899–1908 Mömmö työskenteli Helsingissä O. J. Liljan kirjansitomossa, jonka jälkeen hän perusti oman liikkeen Suonenjoelle.[1]

Mömmö liittyi työväenliikkeeseen vuosisadan vaihteessa. Ensimmäisen sortokauden aikana hän organisoi kutsuntalakkoja ja oli keväällä 1904 pidätettynä kolmen viikon ajan. Mömmö sai myös sakkorangaistuksen laittomien painotuotteiden levittämisestä. Vuodesta 1905 lähtien hän toimi SDP:n kiertävänä puhujana. Vuonna 1906 Mömmö oli perustamassa Savon Työmiestä, jonka avustajana hän työskenteli kuolemaansa saakka. Maaliskuussa 1907 Mömmö valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa.[1][2] Vuonna 1910 Mömmö ja Antti Partanen syrjäytettiin ehdokaslistalta heidän äänestettyään pankkivaltuusmieheksi Yrjö Sirolan sijasta porvarien Ernst Nevanlinnaa.[3]

Kansanedustajakautensa jälkeen Mömmö avasi kirjansitomon Kuopioon ja ehti toimimaan myös SDP:n vt. piirisihteerinä.[1] Mömmö kuoli keuhkotautiin 32-vuotiaana kesäkuussa 1910.[4] Hänet on haudattu Kuopion isolle hautausmaalle.[5]

Mömmön puoliso oli Aina Hedvig Väänänen (1884−1962), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1904.[1] Pariskunnalla oli kaksi lasta.[4]

  1. a b c d e Pekka Mömmö Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 5.11.2006.
  2. ”Suomen Sosialidemokratisen puolueen kansanedustajat vuosina 1907–1909”, Punanen viesti : Sosialidemokratinen kevätjulkaisu 1907, s. 11. Helsinki: Sosialistinen Aikakauslehti, 1907. Kansalliskirjasto.
  3. Yhtä ja toista. Savotar, 13.1.1910, nro 4, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.9.2022.
  4. a b Kuollut. Savotar, 4.6.1910, nro 60, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.9.2022.
  5. Aino Hedvig Mömmö 12.7.2022. Geni. Viitattu 14.9.2022.