Pearl Harbor

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Yhdysvaltojen laivaston tukikohdasta. Pearl Harbor on myös elokuva.
Pearl Harbor satelliittikuvassa
Pearl Harbor 30.10.1941

Pearl Harbor on Yhdysvaltojen Tyynenmeren-laivaston päätukikohta Oʻahun saarella Havaijilla, Honolulusta länteen.

Pearl Harbor sijaitsee syvässä ja suojaisassa lahdessa. Lahden suulla ollut koralliriutta esti isojen alusten kulkemisen lahteen, mutta kun Yhdysvallat otti Havaijin haltuunsa, riuttaan louhittiin kulkuaukko. Vuonna 1905 tykkiveneet pääsivät siitä läpi. Vuosina 1908-1919 satamaa muokattiin niin että suurimmatkin alukset pääsivät telakalle asti. Sisäänajo oli kuitenkin vaikeaa, ja yksitoista alusta ajautui karille sisääntuloväylällä vuosina 1921-1928. Vuonna 1934 Tyynenmeren laivasto kävi tukikohdassa, ja kolmea suurinta alusta lukuun ottamatta kaikki pääsivät laitureihin. Vuonna 1936 satamaa laajennettiin entisestään. Tuohon aikaan tutkikohdassa palveli yli tuhat sotilasta.[1]

Tukikohta kasvoi hankalasti hallinnoitavaksi, sillä siellä oli eri aselajien toimintaa. Maavoimien ja merivoimien välillä esiintyi jännitteitä. Sukellusveneet eivät olleet tukikohdan komentajan alaisuudessa. Ennen toista maailmansotaa Pearl Harborissa sijaitsivat sotilaspiirin päämaja, laivaston telakka, tarvikevarasto, sukellusvenetukikohta, lentoasema, asevarikko, sotilassairaala, merijalkaväen tukikohta, radioasema ja sukellusveneiden miehistön tukikohta.[1]

Hyökkäys Pearl Harboriin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani teki 7. joulukuuta 1941 hyökkäyksen Pearl Harboriin ja vaurioitti vakavasti Yhdysvaltojen Tyynenmeren-laivastoa. Iskun seurauksena Yhdysvallat päätti osallistua toiseen maailmansotaan. 2 403 yhdysvaltalaista sai surmansa. Japani menetti 29 lentokonetta ja viisi sukellusvenettä. Kokonaan Yhdysvallat menetti kolme taistelulaivaa: USS Arizona, USS Oklahoma ja USS Utah. Kaksi muutakin alusta upposi, mutta ne nostettiin telakalle ja korjattiin, ja ne palasivat palvelukseen vuoteen 1944 mennessä. Yksitoista muuta alusta vaurioitui lievemmin ja ne palasivat palvelukseen vuoden 1942 aikana.[2][3]

Presidentti Roosevelt kutsui sitä "kunniattomuuden päiväksi" - a date which will live in infamy -.[4] Kongressi julisti Japanille sodan 8. joulukuuta.[2]

Syynä Japanin hyökkäykseen oli Yhdysvaltain asettama kauppasaarto Japanille; Japanin tarvitsi vallata Kaakkois-Aasian öljykentät turvatakseen öljynsaannin ja Yhdysvaltain Tyynenmeren-laivasto piti saada pois tieltä tätä estämästä.[4]

Japanin isku ei kuitenkaan ollut täydellinen menestys. Yhdysvaltain Havaijille sijoitetut lentotukialukset (USS Enterprise, USS Lexington ja USS Saratoga) olivat tuolloin merellä. Näiden pelastuminen paransi merkittävästi Yhdysvaltain toimintakykyä sodan aikana.[2] Lisäksi itse tukikohta telakoineen säilyi melko toimintakykyisenä. Seuraavien kolmen vuoden aikana Pearl Harborin telakat korjasivat korjauskelpoisiksi jääneet alukset.

Toisen maailmansodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Pearl Harbor oli edelleen Yhdysvaltojen laivaston tärkein tukikohta Tyynellämerellä. Vuonna 2010 se yhdistettiin hallinnollisesti läheiseen Hickamin lentotukikohtaan.[5]

  1. a b The U.S. Navy in Hawaii, 1826-1945: An Administrative History Navy Department Library. Arkistoitu 19.10.2014. Viitattu 19.10.2014.
  2. a b c A Pearl Harbor Fact Sheet National WWII Museum. Viitattu 19.10.2014.
  3. Ships and District Craft Present at Pearl Harbor, 0800 7 December 1941 Naval History and Heritage. Arkistoitu 10.7.2011. Viitattu 19.10.2014.
  4. a b Pearl Harbor History Channel, AETN UK.. Viitattu 19.10.2014.
  5. Naval Station Pearl Harbor, Hickam Air Force Base Combine To Form Joint Base Pearl Harbor-Hickam 2010. US Navy. Arkistoitu 18.10.2014. Viitattu 18.10.2014.