Paalupaikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paalupaikalta lähtevä kuljettaja aloittaa maaliviivaa lähinnä olevasta lähtöruudusta.

Paalupaikka on ratamoottoriurheilussa käytetty termi. Kuljettaja lähtee paalupaikalta, kun hän saa aloittaa kilpailun koko joukon edestä.[1] Sana on alkujaan käytetty hevosurheilussa. Lähtöpaikka määräytyy tavallisesti joko erillisissä aika-ajoissa, jossa kuljettajat pyrkivät ajamaan nopeimman ajan, tai edellisen kilpailun sijoituksen mukaan. Eri moottoriurheilusarjoissa on käytössä erilaisia tapoja ratkaista, millä perusteella kuljettaja pääsee aloittamaan kilpailun paalupaikalta.

Alemmat Formula-luokat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GP2-, Formula 2- ja GP3-sarjassa paalupaikasta jaetaan 4 MM-pistettä.[2][3][4] Lisäksi kyseisten sarjojen lyhyemmissä sprinttikilpailuissa 8.sijalle lauantain pitkässä kilpailussa ajanut lähtee paalupaikalta, mutta ei saa pisteitä paalupaikasta.[5][6][7]

Kausina 19962002 kuljettajilla oli käytettävissään 12 kierrosta tunnin kestävissä aika-ajoissa, jotka ajettiin kisaviikonlopun lauantaina. Autossa olevaa polttoainemäärää ei rajoitettu.

Kausina 20032004 sekä loppukaudesta 2005 aika-ajoissa kuljettajat ajoivat yksitellen yhden aika-ajokierroksen.[8][9] Autoissa oli jo aika-ajoissa oltava kilpailupolttoaine; autoon ei pääsääntöisesti saanut aika-ajon ja kisan välillä tehdä huoltotoimenpiteitä.

Alkukaudesta 2005 oli käytössä järjestelmä, jossa paalupaikka ratkesi kahdessa aika-ajosession yhteen lasketuista ajoista.[10] Lauantaina kuljettajat ajoivat mahdollisimman vähäisellä polttoainemäärällä ja sunnuntaina ennen kisaa raskaalla, kisabensiinin sisältävällä autolla.

Kausina 20062009 kummankin 15-minuuttisen aika-ajo-osion jälkeen karsiutui kuusi hitainta kuljettajaa. Tämän jälkeen kymmenen nopeinta kuljettajaa ajoivat keskenään paalupaikasta.[11] He aloittivat päätösosion sillä polttoainemäärällä, jolla he myös aloittivat kilpailun. Aika-ajon 12 hitainta saivat vapaasti valita polttoainemääränsä aika-ajon jälkeen.

Kaudesta 2010 lähtien aika-ajo on säilynyt kolmivaiheisena, mutta välitankkaukset on kielletty ja kuljettajien autot tankataan aika-ajon jälkeen kisapituuden mukaisella polttoainemäärällä.[12][13] Kauden 2016 alussa oli käytössä järjestelmä, jossa aika-ajojen aikana suoritettiin sisäinen karsinta.[14] Aika-ajojen 1.osion aikana sisäinen karsinta alkoi 7 minuuttia osion alusta ja kuljettajia karsiutui 90 sekunnin välein, 2.osiossa sisäinen karsinta alkoi 6 minuuttia osion alusta ja kuljettajia karsiutui jälleen 90 sekunnin välein, ja 3.osion aikana sisäinen karsinta alkoi 5 minuuttia osion alusta ja kuljettajia karsiutui jälleen 90 sekunnin välein, kunnes jäljellä oli kaksi paalupaikasta kilpailevaa kuljettajaa.[15][16] Uudistuksesta luovuttiin kahden osakilpailun jälkeen, ja perinteinen malli palautettiin Kiinan GP:ssä.[17][18]

Kausina 20142017 eniten paalupaikkoja ajanut kuljettaja sai FIA:n virallisen paalupaikkapokaalin kauden lopussa, mutta kaudesta 2018 lähtien palkinnon nimi muuttui Pirelli Pole Position Award -palkinnoksi (Pirellin tuulitunnelitestien rengas, jonka kuljettaja saa palkinnoksi samoilla vaatimuksilla kauden lopussa).[19][20]

Amerikkalaiset autourheilusarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NASCAR-sarjassa kuljettajalla on käytössään radasta riippuen yksi tai kaksi kierrosta. Ennen vuotta 2001 käytössä oli kaksipäiväinen aika-ajoformaatti, mutta siitä luovuttiin siirryttäessä yhden moottorin sääntöön, mutta Daytona 500 -ajoissa on poikkeava systeemi, jossa on kaksi aika-ajoa.[21]

Indianapolis 500 -kisassa keskinopeus ratkaisee paalupaikan.[22] Jokaisella kuljettajalla on käytettävissään neljä kierrosta.[23]

  1. Glossary Inside F1. Formula 1.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  2. Point standings: FIA Formula 2 Series - Season 2018 Formula Level 2 - FIA Formula 2 Series. Speedsport Magazine. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  3. Point standings: GP2 Series - Season 2016 Formula Level 2 - GP2 Series. Speedsport Magazine. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  4. Point standings: GP3 Series - Season 2018 Formula Level 3 - GP3 Series. Speedsport Magazine. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  5. THE REGULATIONS Guide to. FIA Formula 2 Championship. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  6. The Rules and Regulations Guide to GP3. GP3 Series. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  7. The Regulations Guide to. GP2 Series. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  8. Radical changes to F1 qualifying F1 News. 28.10.2002. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  9. Qualifying Format Change Approved F1 News. 23.5.2005. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  10. New qualifying format confirmed F1 News. 23.10.2004. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  11. Baldwin, Alan: Analysis: new qualifying for 19-race 2006 F1 News. 26.10.2005. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  12. Strang, Simon: Changes to qualifying in 2010 rules F1 News. 19.8.2009. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  13. Fuel, fuel usage and refuelling Inside F1. Formula 1.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  14. Parkes, Ian & Barretto, Lawrence: F1 bosses vote through dramatic qualifying format overhaul F1 News. 23.2.2016. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  15. Anderson, Ben: FIA releases Formula 1's new qualifying rules before Australian GP F1 News. 11.3.2016. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  16. F1 set for new elimination-style qualifying format F1 News. 24.2.2016. Formula 1.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  17. F1's old qualifying format back from China F1 News. 7.4.2016. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  18. Qualifying officially reverts to previous format for China F1 News. 11.4.2016. Formula 1.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  19. Noble, Jonathan & Rencken, Dieter: FIA proposes 'pole trophy' for Formula 1's top qualifier from 2014 F1 News. 28.11.2013. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  20. THE QUICKEST TYRE OF ALL Racing. Pirelli. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  21. Second round qualifying is ditched NASCAR News. 8.12.2000. Autosport.com. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  22. Starting Grids - Indianapolis 500 - 2018 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  23. Horrow, Ellen J.: Indianapolis 500 qualifying 2018: Schedule, TV, format, entries and other key information Indycar News. 8.5.2018. USA Today. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)