Ola Olsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karl-Olof ”Ola” Olsson (1. joulukuuta 1943 Malmö19. marraskuuta 2008 Tukholma)[1] oli ruotsalainen käsikirjoittaja, televisio-ohjaaja ja dramaturgian opettaja. Hän oli mukana muun muassa Kay Pollakin elokuvien Lasten saari (1980), Rakasta mua! (1986) ja Niin kuin taivaassa (2004, Oscar-ehdokkuus[2]) käsikirjoitustiimeissä.[3] Hän oli keskeinen käsikirjoittaja myös televisiosarjassa Öhmanin tavaratalo (1987–1989)[4].

Ola Olsson toimi 1980-luvulla Ruotsin television päädramaturgina. Yhtenä Pohjoismaiden arvostetuimmista dramaturgian opettajista hän vieraili vuonna 1984 Suomessa pitämässä viikon kurssin Yleisradion ammattiopiston ja Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kutsumana.[5] Opetuksessaan Olsson käytti usein esimerkkeinä maailman parhaina tarinoina pitämiään Raamattua, Henrik Ibsenin näytelmää Nukkekoti, Milos Formanin elokuvaa Yksi lensi yli käenpesän ja Akira Kurosawan elokuvaa Seitsemän samuraita. Hän arvosti myös urheilun dramatiikkaa ja mainitsi 1980-luvulla maailman parhaaksi televisio-ohjelmaksi RuotsiNeuvostoliitto-jääkiekko-ottelun.[6]

  1. Ola Olsson Svensk filmdatabas. Viitattu 7.5.2023.
  2. Haku 'As It Is in Heaven' awardsdatabase.oscars.org. Viitattu 7.5.2023.
  3. Ola Olsson Elonetissä.
  4. Varuhuset. Säsong 1. Avsnitt 1-12 Svensk mediedatabas. Viitattu 7.5.2023.
  5. Rautio, Ilse: Vilkon pikakurssi Shakespeareksi. Helsingin Sanomat, 19.2.1984, s. 28. Näköislehti (maksullinen).
  6. Hallman, Nenne: Käenpesä. (Henkilöjuttu Ola Olssonista.) Helsingin Sanomat, 19.6.1987, s. 41. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ola Olsson Internet Movie Databasessa. (englanniksi)