Oikeusneuvos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oikeusneuvos (ruots. justitieråd) on virkanimike, jota käytetään Suomen korkeimman oikeuden jäsenistä lukuun ottamatta sen presidenttiä.[1] Vuoden 2017 alusta lähtien sama virkanimike on ollut myös korkeimman hallinto-oikeuden jäsenillä, joista aikaisemmin käytettiin nimitystä hallintoneuvos.

Korkein oikeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimmassa oikeudessa on lain mukaan oltava jäseninä presidentti ja vähintään 15 oikeusneuvosta.[1] Vuoden 2020 toukokuussa oikeusneuvoksia on 18.[2] Oikeusneuvokset on nimitetty virkaansa keskimäärin 49 vuoden ikäisinä.lähde?

Oikeusneuvokset ovat toimineet aiemmin erilaisissa lakimiestehtävissä, useimmiten tuomioistuimissa mutta myös lainvalmistelijoina, oikeustieteen tutkijoina tai asianajajina. Korkeimmassa oikeudessa he eivät erikoistu tiettyihin asioihin, vaan kaikki oikeusneuvokset osallistuvat kaikenlaisten asioiden käsittelyyn.

Kelpoisuusvaatimukset virkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomioistuinlain 10 luvun 1 §:n mukaan tuomariksi voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Saman lain 10 luvun 2 §:n mukaan korkeimman oikeuden presidentiksi ja jäseneksi sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi ja jäseneksi voidaan nimittää 1 §:ssä säädetyt edellytykset hyvin täyttävä etevä laintuntija. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenteiltä edellytetään lisäksi johtamistaitoa.[3]

Marraskuussa 2018 oikeusneuvoksen palkka on 11 026 euroa kuukaudessa. Korkeimman oikeuden presidentin korvaus on 12 970 euroa kuukaudessa.[4]

  1. a b Laki korkeimmasta oikeudesta, 10 § Finlex. (26.8.2005/665). Viitattu 22.3.2014.
  2. Korkein oikeus – jäsenet ja henkilöstö 2.9.2019. Korkein oikeus. Viitattu 9.5.2020.
  3. Tuomioistuinlain 10 luku Finlex. (25.8.2016/673). Arkistoitu 5.10.2021. Viitattu 9.5.2020.
  4. Lyytinen, Jaakko: Tuntemattomat tuomarit Helsingin Sanomat. 18.11.2018. Viitattu 9.5.2020.