Museoiden yö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisiä jonottamassa Museoiden yöhön Varsovassa vuonna 2013.

Museoiden yö on Keski-Euroopasta lähtöisin oleva kulttuuritapahtuma, jossa jonkin kaupungin tai alueen museot ovat avoinna yömyöhään. Museoiden lisäksi mukana voi olla myös muita instituutioita ja kulttuurikohteita. Kohteisiin on joko ilmainen sisäänpääsy tai niillä on käytössä yhteinen pääsylippu. Kävijöille tarjotaan esimerkiksi opastuksia ja erikoisohjelmaa.[1][2][3]

Ensimmäinen Museoiden yö (saks. Lange Nacht der Museen) järjestettiin Berliinissä vuonna 1997. Tapahtumaidea on sen jälkeen levinnyt muihinkin maihin ja eri maanosiin. Ranskan kulttuuri- ja viestintäministeriö lanseerasi vuonna 2005 yhteiseurooppalaisen Museoiden yön (ransk. Nuit européenne des musées), jota vietetään nykyisin useissa Euroopan maissa kansainvälistä museopäivää (18. toukokuuta) lähimpänä lauantaina.[3][4][5]

Museoiden yö Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Museoiden yö -ilmapalloja Tampereella Pyynikinlinnan edustalla vuonna 2018.

Museoiden yö -tapahtumia on järjestetty Tampereella vuodesta 2008 lähtien. Tapahtuma on ajoittunut toukokuuhun, ja siihen ovat osallistuneet muun muassa Amurin työläismuseokortteli, Emil Aaltosen museo, Grafiikanpaja Himmelblau, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Lauri Viita -museo, Lenin-museo, Museo Milavida, Museokeskus Vapriikki, Muumimuseo, Palomuseo, Sara Hildénin taidemuseo, Suomen nyrkkeilymuseo, Taidekeskus Mältinranta, Tampereen taidemuseo ja Työväenmuseo Werstas. Yhteistyökumppanina on toiminut Tampereen seudun joukkoliikenne, joka on kuljettanut museokävijöitä bussilla kohteiden välillä. Yhden illan aikana on kertynyt lähes 10 000 museokäyntiä. Tapahtumaan on ollut pääsymaksu.[1][6][7]

Vuosina 2020–2021 Museoiden yötä ei järjestetty koronaviruksen vuoksi.[8][9]

Mikkelissä Museoiden yö on kuulunut syyslomaviikon ohjelmaan vuodesta 2016 alkaen. Ensimmäisellä kerralla käyntikohteita oli kolme: Kivisakasti, Päämajamuseo ja Taidemuseo. Myöhemmin mukana ovat olleet myös Jalkaväkimuseo, Mikkelin valokuvakeskus, Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko, Sodan ja rauhan keskus Muisti ja Suur-Savon museo. Tapahtumaan osallistuminen on ollut pääosin maksutonta, ja museokäyntejä on ollut yhden illan aikana jopa yli 11 000. Syksyn 2020 tapahtuma peruttiin koronaepidemian takia.[10][11][12]

Riihimäellä Museoiden yö -tapahtuma on järjestetty vuosina 2010–2019.[13][14] Museoiden öitä on ollut useana vuonna myös Lappeenrannassa ja Porissa.[15][16]

  1. a b Syynimaa, Suvi: Museoiden yö Tampereella lauantaina 19.5. 14.5.2018. Tampere: Tampereen kaupunki. Viitattu 13.9.2020.
  2. Högnabba, Cita & Straub, Arja: Museoiden yö Berliinissä oli menestys 3.9.2003. Helsinki: Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 25.8.2017. Viitattu 24.8.2017.
  3. a b The European Night of Museums Kansainvälinen museoneuvosto ICOM. Arkistoitu 24.8.2017. Viitattu 24.8.2017. (englanniksi)
  4. 20 Jahre Lange Nacht der Museen Lange Nacht der Museen. Arkistoitu 4.9.2018. Viitattu 24.8.2017. (saksaksi)
  5. La 13e édition de la Nuit européenne des musées a été célébrée dans toute l’Europe ! 24.5.2017. Nuit européenne des musées. Arkistoitu 24.8.2017. Viitattu 24.8.2017. (ranskaksi)
  6. Arkisto Tampere: TR1 Taidehalli. Arkistoitu 3.10.2021. Viitattu 3.5.2020.
  7. Tampereen Museoiden yö Twitterissä. Viitattu 3.5.2020.
  8. Tampereen Museoiden yö Facebookissa 13.3.2020. Viitattu 3.5.2020.
  9. Museoiden yö liikutti tuhansia tampere.fi. 24.5.2022. Viitattu 30.11.2022.
  10. Punkari, Pasi: Museoiden yö perutaan Mikkelissä – turvavälien pitäminen ilmaistapahtumassa on mahdotonta Yle Uutiset. 25.8.2020. Viitattu 30.11.2022.
  11. Vuorela, Kirsti: Museoiden yö on käynnissä Mikkelissä Länsi-Savo. 28.10.2016, päivitetty 17.2.2021. Viitattu 30.11.2022.
  12. Suomela, Anni: Huippusuosittu Museoiden yö järjestetään taas perjantaina – tänä vuonna mukana on seitsemän kohdetta. Katso tästä vinkit tapahtuman viettoon! Mikkelin Kaupunkilehti. 26.10.2022. Viitattu 30.11.2022.
  13. Riihimäellä ensimmäinen Museoiden yö Yle Uutiset. 5.5.2010, päivitetty 3.6.2012. Viitattu 30.11.2022.
  14. Lyy, Pia: Museoiden yö on täsmälääkettä seikkailijoille ja kulttuurikuumeisille – 18. toukokuuta Riihimäellä jo kymmenettä kertaa Aamuposti. 6.5.2019, päivitetty 6.5.2020. Viitattu 30.11.2022.
  15. Museoiden yö Lappeenrantaan – Luvassa runsaasti esityksiä Imatralainen. 12.5.2017. Arkistoitu 24.8.2017. Viitattu 24.8.2017.
  16. Varjonen, Jukkapekka: Taas on mistä valita: Viisi tärppiä Porin ja Harjavallan Museoiden yöhön ja Viikkarin kyläjuhlaan Satakunnan Kansa. 19.5.2017. Arkistoitu 24.8.2017. Viitattu 24.8.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]