Mongo Aaltonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tapio ”Mongo” Aaltonen (s. 14. kesäkuuta 1961 Taivalkoski)[1] on suomalainen lyömäsoittaja. Aaltonen on soittanut perkussioita monissa suomalaisissa jazz-, pop- ja kevyen musiikin yhtyeissä. Näitä ovat muun muassa Olympia-orkesteri, Pepe Ahlqvistin (H.A.R.P.), Jari Sillanpään, Hectorin ja Heikki Silvennoisen yhtyeet sekä jazz-genreä edustavat Pori Big Band, UMO ja Jukka Linkola Octet. Aaltonen on ollut muun muassa Heikki Sarmannon, Eero Koivistoisen, J. Karjalaisen ja Pave Maijasen levytyksissä. Hänelle on ollut kysyntää myös teatteri- ja elokuvamusiikin, televisio-ohjelmien ja klassisen orkesterimusiikin saroilla. Erityisen paljon Mongo Aaltonen on tehnyt yhteistyötä rumpali Anssi Nykäsen kanssa.[2]

Satakunnan Kiukaisissa varttunut Aaltonen soitti aluksi vaskipuhaltimia, kunnes innostui rummuista kuultuaan Hurriganes-yhtyeen Remu Aaltosen soittoa paikallisella tanssilavalla toukokuussa 1975. Hän sai oppia Köyliön Tuiskulankylän rytmimusiikkileireillä Upi Sorvalilta ja pääsi pian Pori Big Bandin jäseneksi. Sibelius-akatemiassa hän opiskeli Markku Hannolan johdolla.[1][3][4][5][2]

Mongo Aaltonen kuuluu rytmimusiikin levytyksissä useimmin käytettyihin suomalaismuusikoihin. Kun rumpusetin soittajia ei lasketa, Aaltonen on maan eniten levyttänyt lyömäsoittaja, joka oli vuoteen 2021 mennessä esiintynyt noin 2 800 kappaleella. Studiouransa hän aloitti vuonna 1984.[1]

  1. a b c Mattlar, Mikko: Lyömäsoittajan pitää muistaa seurata kapellimestaria – muuten voi käydä niin kuin Mongo Aaltoselle kerran. (Aaltosen 60-vuotishaastattelu ja sen kainalojuttu "Kuka?".) Helsingin Sanomat, 12.6.2021. Digilehti (maksullinen). Viitattu 22.6.2021.
  2. a b Tapio "Mongo" Aaltonen, lyömäsoittaja, Jazzfinland-sivusto, Suomen Jazzliitto. Viitattu 1.9.2014.
  3. Mongo Aaltonen FIMIC:n tietokannassa [vanhentunut linkki]
  4. Tapio Kaipainen: Mongo Aaltonen, haastattelu, dafry.net. Viitattu 3.5.2014.
  5. Mongo Aaltonen, lyömäsoittimet, Ooppera Skaala. Viitattu 4.5.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.