Markus Koistinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Markus Tapio Koistinen (s. 1. toukokuuta 1970[1] Kotka) on urheilu-uransa lopettanut suomalainen kuulantyöntäjä. Aikuisten ulkoratojen arvokilpailuihin hän osallistui kolme kertaa: Stuttgartin MM-kilpailuissa 1993 hän karsiutui, Helsingin EM-kilpailuissa 1994 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 19,51 metriä, ja Göteborgin MM-kilpailuissa 1995 hän oli kymmenes tuloksella 19,34 metriä. Kesällä 1996 Koistinen työnsi kuulaa pisimmälle Tampereen Kalevan kisoissa ja hänet valittiin Atlantan olympialaisiin. Ennen olympialaisia kävi kuitenkin ilmi, että hän oli jäänyt kiinni istukkahormonin käytöstä.[2] Samana vuonna myös kuulantyöntäjä Petri Torniainen kärysi istukkahormonin käytöstä. Koistisen käryn myötä olympialaiset jäivät ja Suomen mestaruus meni Arsi Harjulle. Koistinen voitti Suomen mestaruuden vuonna 1993 ja saavutti SM-hopeaa vuosina 1994 ja 1995 sekä SM-pronssia vuonna 1992. Koistisen ennätys on 20,50 metriä vuodelta 1996. Nykyisin hän on naimisissa ja ammatiltaan varastomies[3].

  • Markus Koistinen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  • MITÄ MISSÄ MILLOIN Kansalaisen vuosikirja 1994
  • MITÄ MISSÄ MILLOIN Kansalaisen vuosikirja 1995
  • MITÄ MISSÄ MILLOIN Kansalaisen vuosikirja 1996


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.