Marjukka Parpola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marjukka Eija Parpola (o.s. Karttunen, s. 5. toukokuuta 1967 Turku)[1] on suomalainen kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999–2007 toiminut poliitikko ja Yrittäjänaisten Keskusliiton toimitusjohtaja 2008–2011.[2]

Parpola oli Liedon kunnanvaltuustossa vuosina 1996–2000. Vuosina 2001−2017 hän oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen. Hän oli myös Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja vuosina 2001–2004.

Koulutukseltaan Parpola on kasvatustieteen maisteri (1997). Hän toimi puutarha-alan yrittäjänä vuosina 1993–1999.[1] Vuosina 1991–1999 hän oli freelance-toimittaja Auran Aallot -paikallisradiossa, sekä useilla televisiokanavilla muun muassa ohjelmissa Suomen Kaunein Kunta, Erotico-tico[3] ja Puutarhassa[4]. Parpola valittiin Maito ja Terveys ry:n Maitotytöksi vuonna 1991.[5]

Parpola avioitui vuonna 2005 lakimies Ville Parpolan kanssa[6]. Parpola kertoi raskauden vaikutuksista kehoonsa ja mieleensä kirjassaan Kamalan ihana herne (Edita 2008).[7][8]

Parpola anoi lisäaikaa nostamaansa kansanedustajan sopeutumiseläkkeeseen sen muututtua keväällä 2019 kolmivuotiseksi. Eduskunnan kansliatoimikunta hylkäsi hakemuksen.[9]

Luottamustoimia:

  • Suomen Satamaliiton hallituksen jäsen 2004–2009
  • Turun Seudun Jätehuolto Oy:n hallituksen jäsen 2007–2009
  • Lähivakuutuksen hallintoneuvoston jäsen 2007–
  • Lounet Oy:n hallintoneuvoston jäsen 2000–2007
  • Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU), varapuheenjohtaja 2000–
  • Yleisradion hallintoneuvoston jäsen 2003–2007
  • valtion liikuntaneuvoston varajäsen 2003–2007
  • Kansallisen Kokoomuksen Naistenliiton varapuheenjohtaja 2000–2002
  • Turun lasten ja nuorten teatteri ry:n varapuheenjohtaja 2003–2005
  • Turun sataman johtokunnan jäsen 2009–
  • Turku Touring Oy:n johtokunnan jäsen 2009–
  • Cencorp Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja 2013–2015[4][10][11]
  1. a b Marjukka Parpola Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 10.12.2013
  2. Yrittäjänaisten toimitusjohtaja vaihtuu. 25.5.2011. Yrittäjänaiset. Arkistoitu 10.12.2013. Viitattu 10.12.2013.
  3. Erotico-tico toi erotiikkaa ja huumoria myöhäisiltaan,Yle Elävä arkisto. Viitattu 22.1.2014.
  4. a b Marjukka Karttusen CV. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 22.1.2014.
  5. Maidon lähettiläät kautta aikain (Arkistoitu – Internet Archive), Maito ja terveys ry. Viitattu 10.6.2014.
  6. Marjukka Karttunen ja Ville Parpola tahtoivat. Turun Sanomat, 29.5.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.4.2022.
  7. Marjukka Karttunen nautti rintojensa tuijotuksesta (Arkistoitu – Internet Archive), Ilta-Sanomat 27.2.2008. Viitattu 22.1.2014.
  8. Margit Arvonen: Marjukka Karttusesta kehittyi seksipeto odotusaikana. Minäkö muka vaaraton? Iltalehti 27.2.2008. Viitattu 22.1.2014.
  9. Lehtonen, Marko-Oskari: 14 vuotta sopeutumisrahaa ei riittänyt ex-kansanedustajalle. Iltalehti, 6.4.2022. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.4.2022.
  10. About us: Board of Directors (Arkistoitu – Internet Archive). Savcor. Viitattu 22.1.2014.
  11. Proposal to the General Meeting of Valoe Corporation. Valoe Oyj 27.5.2015 (Web Archive 2016). Viitattu 9.4.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]