Mari Hokkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mari Hokkanen (s. 1979 Espoo) on Helsingissä asuva ja työskentelevä suomalainen kuva- ja valokuvataiteilija, jonka teokset käsittelevät ihmisen suhdetta luontoon, yhteiskuntaan tai toisiin ihmisiin.

Taiteellinen työskentely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hokkasen valokuvat ovat kameralle esitettyjä performansseja ja lavastettuja tilanteita, joissa ihmishahmo esitetään oudoissa, surrealistisissa asetelmissa. Keskeinen lähtökohta teosten suunnittelussa on Hokkasen mukaan niiden värimaailma.[1] Esimerkiksi Room of colours -sarjan (2018) valokuvat ovat väritutkielmia, joita varten Hokkanen etsi tietoa värien historiasta ja merkityksistä eri kulttuureissa. Tärkeä osa Hokkasen taiteellisen työskentelyn prosessia on mielikuvituksellisten lavasteiden rakentaminen sekä niiden valmistamisen edellyttämä käsityö ja ruumiillinen työskentely. Hokkanen on omaksunut työskentelyynsä vaikutteita myös teatterista.[2] Lavastettujen valokuvien rakentamisessa Hokkanen käyttää muun muassa kierrätysmateriaalia ja erilaista orgaanista ainesta.[3] Kuvien kohtauksissa ihmishahmo poseeraa usein luonnossa tai huoneinteriööreissä. Hokkasen valokuvien toistuva piirre on vaikutelma henkilöhahmon anonyymiydestä ja kasvottomuudesta: pää on rajattu ulos kuvasta tai peittyy kankaisiin, esineisiin tai asioihin. Osana kuvien rakentamisen menetelmää Hokkanen käyttää myös ennalta määriteltyjä sääntöjä. Hän myös esiintyy valokuvissaan useimmiten itse.

Hokkasen teoksia on ollut näytteillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 2008 lähtien paitsi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, myös muun muassa Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Virossa ja Luxenburgissa.

Hokkanen on tehnyt valokuvaajan ammattitutkinnon Helsingin teknillisestä ammattikoulusta vuosina 2006–2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]