Manfred Karge

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Manfred Karge (s. 1. maaliskuuta 1938 Brandenburg an der Havel) on saksalainen näyttelijä, teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija.

Saksan demokraattisessa tasavallassa varttunut Karge pääsi Helene Weigelin valitsemana suoraan teatterikoulusta Berliner Ensemblen jäseneksi 1961.[1] Hän näytteli monissa itäsaksalaisen Defa-yhtiön elokuvissa, kuten vuonna 1964 ensi-iltansa saaneessa Joachim Kunertin ohjaamassa elokuvassa Tuliholvin alla sekä Bernhard Stephanin ohjauksissa Porukan hiljaisin mies (1976) ja Aus meiner Kindheit (1975).[2]

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Karge esitti Hamletia Benno Bessonin ja Othelloa Matthias Langhoffin ohjauksessa Berliinin Volksbühne-teatterissa. Silloin hän ystävystyi ja aloitti yhteistyön Heiner Müllerin kanssa. 1980-luvulla Karge toimi muun muassa Wienin Burgtheaterissa, ja vuonna 1993 hän palasi sekä ensimmäiseen teatteriinsa Berliner Ensembleen että johtajaksi vanhaan opinahjoonsa, Ernst Buschin mukaan nimettyyn teatterikorkeakouluun.

Karge on tehnyt Suomessa yhteistyötä ystävänsä, säveltäjä Toni Edelmannin kanssa. Tuloksena on syntynyt muun muassa Petäjäveden kirkolle omistettu, cd-levynäkin julkaistu Kristoforos-kantaatti Tuo hänet yli vesien[3] sekä cd-levy Taivas Helsingin yllä - Himmel Über Helsinki, jolla esiintyvät Kargen ja tämän edesmenneen vaimon Lore Brunnerin ohella Eija Ahvo ja Heikki Kinnunen.[4] Edelmannin säveltämiä Kargen tekstejä on Mikko Koivusalon suomennoksina mukana myös Edelmannin ja Eija Ahvon levyllä Vuodet.[5]

Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa esitettiin vuonna 1992 Kargen monologinäytelmää Housuhame (Jacke Wie Hose, suom. Kai Nieminen 1989, myös nimellä Mies kuin mies).[6] Toinen Kargelta suomennettu näytelmä on Etelänavan valloitus (Die Eroberung des Südpols, suom. Jukka-Pekka Pajunen 1999).[7]

  1. Stephen Unwin: Manfred Karge: The playwright who grapples with the underclass, The Independent 11.4.2012. Viitattu 12.3.2013.
  2. Manfred Karge Elonetissä.
  3. Tuo hänet yli vesien - Petäjäveden Kristoforos-kantaatti, kirja+CD, Kristillinen kirjakauppa. Viitattu 12.3.2014.
  4. Henri Kirkanen: Runoviikko: säveltäjä Toni Edelmann halusi pois suurkaupungin tylsyydestä, Yle Kainuu 9.7.2010. Viitattu 12.3.2014.
  5. Eija Ahvo ja Toni Edelmann: Vuodet (KIIMA-1002) (Arkistoitu – Internet Archive), Kiima-levyt. Viitattu 12.3.2014.
  6. Housuhame, Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 18.12.2014.
  7. Etelänavan valloitus, Näytelmäkulma, viitattu 18.12.2014.