Mäntyharjun kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mäntyharjun kirkko
Mäntyharjun kirkko ja sankarihautoja pohjoisesta nähtynä.
Mäntyharjun kirkko ja sankarihautoja pohjoisesta nähtynä.
Sijainti Mäntyharju
Seurakunta Mäntyharjun seurakunta
Rakentamisvuosi 1822
Suunnittelija Charles Bassi
Materiaali puu
Istumapaikkoja 1700
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Urut sivuparvelta käsin kuvattuna.
Mäntyharjun kirkon urut
Kellotapuli on vuodelta 1819.

Mäntyharjun kirkko on valmistunut vuonna 1822. Se on istumapaikkamäärältään Suomen toiseksi suurin puukirkko[1] ja samalla Suomen suurin lamasalvosrakenteinen hirsirakennus. Kirkon alttaritaulun on maalannut Berndt Godenhjelm. Lattiapinta-alaa on 1 616 m², ja penkeille sopii istumaan noin 1 700 henkeä, toiseksi eniten Suomen puukirkoista. Kirkon suunnittelijana toimi valtionarkkitehti Charles Bassi, jonka suunnitelmissa kirkkoon olisi mahtunut lähes 6 000 henkeä, mutta toteutusvaiheessa suunnitelmia supistettiin. Kellotapuli valmistui 1819.[2][3]

Kirkon nykyiset urut otettiin käyttöön ensimmäisen adventtisunnuntain messussa 2008 ja illan konsertissa. Laajemmin näkyvyyttä konserttikäytössä tuli kesäkuussa 2009 Mäntyharjun urkumaratonin yhteydessä. Urut on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen, ja niiden myötä kirkossa palattiin ensimmäisten 1876 valmistuneiden urkujen tyyliin. Uruissa on 38 äänikertaa, kaksi sormiota ja pneumaattinen apukoneisto Barker-kone. Alkuperäiset urut rakensi ruotsalainen urkujenrakentaja Per Larsson Åkerman. 1935 Kangasalan urkurakentamo laajensi ja muutti alkuperäisiä urkuja merkittävästi.[4] Sen ja toisen 1960-luvulla tehdyn muutostyön seurauksena enää urkujen fasadi, julkisivu, edusti alkuperäistä tyyliä. Nykyisiä urkuja rakennettaessa alkuperäinen fasadi jouduttiin purkamaan ja alkuperäisistä uruista säilyi uusiin käyttökelpoisena vain yksi äänikerta.

  1. Suomen toiseksi suurin puukirkko on Mäntyharjulla! Mäntyharjun seurakunta. Arkistoitu 28.3.2017. Viitattu 27.3.2017.
  2. Ulla Rahola: Mäntyharjun kirkon korjaus ja restaurointi - rakennushistoriallinen selvitys Arkkitehtitoimisto Ulla Rahola. Arkistoitu 22.9.2019. Viitattu 22.9.2019.
  3. Kirkko Mäntyharjun seurakunta. Viitattu 24.6.2009. [vanhentunut linkki]
  4. Timo Asikainen: Mäntyharjun urkumaraton käynnistyy uusien urkujen konserttikasteella Yle.fi. Viitattu 24.6.2009.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mäntyharjun kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.