Lämpöaalto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Helleaalto” ohjaa tänne. DC-universumin superroistosta kerrotaan artikkelissa Helleaalto (sarjakuvahahmo).
Euroopan lämpöaallossa 2003 kuoli 35 000 ihmistä.[1]

Lämpöaalto eli helleaalto on pitkittynyt epätavallisen lämpimien sääolosuhteiden ajanjakso, johon saattaa liittyä myös lisääntynyt ilmankosteus.

Lämpöaallolle ei ole yleismaailmallista määritelmää, vaan käsitettä käytetään suhteessa aluekohtaisiin keskivertosääolosuhteisiin. Maailman ilmatieteen järjestön virallisen määritelmän mukaan lämpöaallosta on kyse, kun päivittäinen maksimilämpötila ylittää lämpimänä vuodenaikana huomattavasti keskimääräisen maksimilämpötilan vähintään kahtena päivänä peräkkäin.[2]

Vakavat lämpöaallot ovat aiheuttaneet sadon menetyksiä, ennenaikaisia hypertermiasta johtuvia kuolemia sekä ilman jäähdytyksestä johtuvia sähkökatkoksia.

Lämpöaallot ja ilmaston lämpeneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmastopaneeli IPCC:n yhteenvedossa todetaan, että lämpöaallot erittäin todennäköisesti lisääntyvät, voimistuvat ja pitenevät maailmanlaajuisesti ilmaston lämpenemisen seurauksena. Yhä useampi kaupunki altistuu lämpöaalloille, mikä uhkaa erityisesti vanhusten terveyttä. Lämpöaaltojen aiheuttaman kuormituksen vuoksi sadot harvenevatselvennä, juomaveden tarve kasvaa ja laatu heikkenee, terveysriskit kasvavat. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti lämpimillä alueilla asuviin, puutteellisesti asuviin vanhuksiin, lapsiin ja köyhiin.[3]lähde tarkemmin?