Kuopion lääni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuopion lääni

vaakuna

sijainti

Pääkaupunki Kuopio
Viimeinen maaherra Olavi Martikainen
Historialliset maakunnat Savo
Karjala
Häme
Pinta-ala ilman merialueita 19 954 km²
8:nneksi suurin 1993
– maa 16 509 km²
– sisävesi 3 444 km²
Väkiluku 258 662
7:nneksi suurin 1993
Väestötiheys 15,7 as./km²

Kuopion lääni (ruots. Kuopio län) oli vuosina 1831–1997 toiminut Suomen lääni. Sen pääkaupunki oli Kuopio.

Läänissä oli sen lakkautusvuonna 1997 kaikkiaan 24 kuntaa, joista viisi oli kaupunkeja (Iisalmi, Kiuruvesi, Kuopio, Suonenjoki ja Varkaus). Sen viimeinen maaherra oli Olavi Martikainen, joka toimi virassaan 1993–1997.

Moottoriajoneuvojen rekisterikilvissä Kuopion läänin tunnuskirjain oli K.

Läänin edeltäjän Savon ja Karjalan läänin perusti Kustaa III vuonna 1775. Hiukan myöhemmin hän antoi Kuopiolle uudelleen kaupunkioikeudet ja teki siitä uuden läänin pääkaupungin. Savon ja Karjalan lääni käsitti entisen Kymenkartanon ja Savon läänin pohjoisosan. Nykyisistä maakunnista lääniin kuuluivat Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala jotakuinkin kokonaan, sekä tämän lisäksi suurin osa nykyisen Etelä-Savon maakunnan pohjoisosaa.

Suomen vaihdettua omistajaa Ruotsilta Venäjälle ja Vanhan Suomen palattua muun maan yhteyteen alettiin uumoilla lääniuudistusta, joka toteutui 1831. Vuoden 1831 uudistuksessa entiseen Savon ja Karjalan lääniin kuuluneet Etelä-Savon alueet liitettiin vastaperustettuun Mikkelin lääniin. Savon ja Karjalan läänin jäljelle jääneistä osista muodostettiin Kuopion lääni. Tämän jälkeen Kuopion läänin rajat pysyivät lähes ennallaan yli vuosisadan.

Toisen maailmansodan seurauksena Kuopion läänin kunnista menetettiin Pälkjärvi lähes kokonaan. Lisäksi alueitaan menettivät myös Ilomantsi, Kitee, Tohmajärvi ja Värtsilä. Vuonna 1946 Tohmajärvi ja Tuupovaara kuitenkin laajenivat, kun niihin liitettiin Pälkjärven ja Viipurin lääniin kuuluneen Korpiselän jäänteet. Suurimman osan alueistaan menettänyt Uukuniemi liitettiin vuonna 1945 Viipurin läänistä Kuopion lääniin. Kolmen vuoden kuluttua vuonna 1948 kunta siirrettiin Kuopion läänistä osaksi Kymen lääniä.[1]

1950-luvulla alettiin senhetkisen läänijaon puutteiden nojalla suunnitella jälleen lääniuudistusta. Tarkoituksena oli tehdä lääneistä toimivampia kokonaisuuksia, niin että ne vastaisivat paremmin talousalueiden rajoja. Vuonna 1960 toteutetussa uudistuksessa Kuopion lääni jaettiin jotakuinkin kahtia. Kuopion kaupungin ympärille keskittyvä länsiosa jatkoi Kuopion lääninä, ja itäosa erotettiin uudeksi Pohjois-Karjalan lääniksi, pääkaupunkinaan Joensuu. Lisäksi aivan lounaiskulmasta liitettiin kaksi kuntaa, Hankasalmi ja Konnevesi, uuteen Keski-Suomen lääniin. Tämän jälkeen Kuopion lääni oli alueeltaan identtinen Pohjois-Savon maakunnan kanssa.

Kuopion lääni lakkautettiin vuoden 1997 lääniuudistuksessa, jossa siitä tuli osa Itä-Suomen lääniä. Kuopion lääniä seurasi Pohjois-Savon maakunta, josta tuli nyt hallinnollinen yksikkö. Nykyinen Pohjois-Savo vastaa melkein tarkalleen vuosina 1960–1997 toiminutta Kuopion lääniä, ainoana poikkeuksena Mikkelin lääniin ja Etelä-Savoon kuulunut entinen kunta Kangaslampi, joka liittyi sittemmin Pohjois-Savon maakuntaan ja Varkauden kaupunkiin.

Suomen läänit 1776: 1: Turun ja Porin lääni, 4: Vaasan lääni, 10: Oulun lääni, 14: Uudenmaan ja Hämeen lääni, 15: Kymenkartanon lääni, 16: Savon ja Karjalan lääni
Suomen läänit 1831: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 6: Mikkelin lääni, 8: Kuopion lääni, 10: Oulun lääni, 13: Viipurin lääni
Suomen läänit 1945: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 5: Kymen lääni, 6: Mikkelin lääni, 8: Kuopion lääni, 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni
Suomen läänit 1996: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 5: Kymen lääni, 6: Mikkelin lääni, 7: Keski-Suomen lääni, 8: Kuopion lääni, 9: Pohjois-Karjalan lääni, 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni
Suomen läänit 1997: 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni, 22: Etelä-Suomen lääni, 23: Länsi-Suomen lääni, 24: Itä-Suomen lääni

Kunnat 1997 (kaupungit lihavoitu)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntamuutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntaliitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kunta Liitoskunta
Ennen vuotta 1960
1946 Korpiselkä Tuupovaara
Pälkjärvi[a] Tohmajärvi
1954 Pielisensuu Joensuu
Vuoden 1960 jälkeen
1969 Kuopion maalaiskunnan vaakuna Kuopion mlk Kuopio
Siilinjärvi
1970 Iisalmen maalaiskunnan vaakuna Iisalmen mlk Iisalmi
1971 Muuruveden vaakuna Muurusvesi Juankoski
Säyneisen vaakuna Säyneinen
1973 Riistaveden vaakuna Riistavesi Kuopio
Läänin lakkauttamisen jälkeen
2005 Kangaslammin vaakuna Kangaslampi [b] Varkaus
Vehmersalmen vaakuna Vehmersalmi Kuopio
2011 Karttulan vaakuna Karttula
Varpaisjärven vaakuna Varpaisjärvi Lapinlahti
2013 Nilsiän vaakuna Nilsiä Kuopio
2015 Maaningan vaakuna Maaninka
2017 Juankosken vaakuna Juankoski

Siirrot toisista lääneistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kunta Aiempi lääni
1945 Uukuniemi[c] Viipuri
Korpiselkä[d]

Siirrot toisiin lääneihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kunta Uusi lääni
1948 Uukuniemi Kymi
1960 Enon vaakuna Eno Pohjois-Karjala
Ilomantsin vaakuna Ilomantsi
Joensuun vaakuna Joensuu
Juuan vaakuna Juuka
Kesälahden vaakuna Kesälahti
Kiihtelysvaara
Kiteen vaakuna Kitee
Kontiolahden vaakuna Kontiolahti
Outokummun vaakuna Kuusjärvi
Lieksan vaakuna Lieksa
Liperin vaakuna Liperi
Nurmeksen maalaiskunnan vaakuna Nurmeksen mlk
Nurmeksen vaakuna Nurmes
Pielisjärven vaakuna Pielisjärvi
Polvijärven vaakuna Polvijärvi
Pyhäselän vaakuna Pyhäselkä
Rääkkylän vaakuna Rääkkylä
Tohmajärven vaakuna (1953–2004) Tohmajärvi
Tuupovaaran vaakuna Tuupovaara
Valtimon vaakuna Valtimo
Värtsilän vaakuna Värtsilä
Hankasalmen vaakuna Hankasalmi Keski-Suomi
Konnevesi
Huomioita
  1. Pälkjärven Neuvostoliitolle tapahtuneiden alueluovutusten jälkeen Suomeen jääneet osat.
  2. Kangaslampi oli kuulunut aiemmin Mikkelin lääniin.
  3. Uukuniemen Neuvostoliitolle tapahtuneiden alueluovutusten jälkeen Suomeen jääneet osat.
  4. Korpiselän Neuvostoliitolle tapahtuneiden alueluovutusten jälkeen Suomeen jääneet osat.
  1. Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) (s. 353, Liite 4: Kuntien siirrot läänistä toiseen vuosina 1881–1976) Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. 1979. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.7.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]