Kirkon alat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirkon alat
Kyrkliga sektorn
Perustettu 1908
Tyyppi ammattiliitto
Kotipaikka Asemamiehenkatu 2
00520 Helsinki
Toiminnanjohtaja Paula Aaltonen
Puheenjohtaja Antti Ruuskanen
Jäsenlehti Shalom-lehti
Aiheesta muualla
Sivusto

Kirkon alat ry on monialainen ammattiliitto, joka edustaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Suomen ortodoksisen kirkon sekä kristillisten järjestöjen ja helluntailiikkeen työntekijöitä. Liitto on perustettu 27.4.1957 ja jäseniä sillä on noin 7 000. Liitto on sopijaosapuoli edustamiensa alojen työehtosopimuksissa ja neuvottelee niistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osalta Kirkon työmarkkinalaitoksen kanssa ja Suomen ortodoksisen kirkon sekä kristillisten järjestöjen osalta Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n kanssa. Paikallisesta edunvalvonnasta vastaavat liiton kouluttamat luottamusmiehet, joita on sen edustamilla työpaikoilla noin 400. Kirkon alat toimii myös alueellisesti ja sen 21 aluetoimikuntaa järjestää koulutuksia ja tapahtumia ympäri Suomen. Liitto julkaisee Kirkon töissä -lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kirkon alat ry on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsen.

Jäsenyhdistykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liitto koostuu 11 jäsenyhdistyksestä, jotka edustavat liiton eri työntekijäryhmiä. Jäsenyhdistyksiä ovat:

  • Diakonian ja nuorisotyön ammattilaiset DiaNa ry
  • HELP ry
  • Kirkonpalvelijat ry
  • Kirkon lapsityönohjaajat ry
  • Kirkon lastenohjaajat ry
  • Kirkon toimihenkilöt ry
  • Kirkon toimistohenkilöstö KiTo ry
  • Kristillisten järjestöjen työntekijät ry
  • Lähetyksen ja kansainvälisentyön ammattilaiset ry
  • Ortodoksisen kirkon työntekijät ry
  • Teologit ja Kirkkomuusikot TeKi ry

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]