Kikka!

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kikka!
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Anna Paavilainen
Käsikirjoittaja Maarit Nissilä
Tuottaja Kaisla Viitala
Kuvaaja Pietari Peltola
Leikkaaja Tuuli Alanärä
Lavastaja Kari Kankaanpää
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Elokuvayhtiö Komeetta
Levittäjä Nordisk Film
Ensi-ilta
Kesto 100 minuuttia[1]
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 505 000 euroa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kikka! on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut suomalainen draamaelokuva, joka kertoo vuonna 2005 kuolleesta suomalaislaulaja Kikasta. Elokuvan on käsikirjoittanut Maarit Nissilä ja ohjannut Anna Paavilainen.[2] Elokuvassa Kikkaa esittää Sara Melleri.[3] Kikan DJ:tä ja toimittajaystävä Paulaa esittää Elena Leeve, Kikan miestä Henkkaa Jakob Öhrman, Ile Vainiota Aku Hirviniemi, Junnu Vainiota Martti Suosalo ja levy-yhtiön pomoa Askoa Kai Vaine.[4]

Elokuvan kuvaukset alkoivat helmikuussa 2021 ja sitä kuvattiin pääkaupunkiseudulla, Tampereella sekä useilla muilla paikkakunnilla, joilla Kikka keikkaili.[3][2] Elokuvan budjetti on 1 505 000 euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus on 855 000 euroa.[5] Kikasta oli samaan aikaan kehitteillä myös toinen elokuva, jonka takana oli tuotantoyhtiö Kinosto ja ohjaaja Taru Mäkelä. Hanke ei saanut kuitenkaan Suomen elokuvasäätiöltä tukea ja se ei tule toteutumaan.[2]

Elokuvan tunnuskappale on Erika Vikmanin esittämä ”Kateus”, joka julkaistiin 9. syyskuuta 2022. Samana päivänä siitä julkaistiin myös musiikkivideo.[6]

Kikka! sai ensi-iltansa 12. lokakuuta 2022.[7]

Elokuva palkittiin 2023 kahdella Jussi-palkinnolla: Sara Melleri sai parhaan pääosan Jussin ja Tiina Kaukanen palkittiin parhaasta pukusuunnittelusta.[8]

 Sara Melleri  Kikka  
 Elena Leeve  Paula  
 Jakob Öhrman  Henkka  
 Aku Hirviniemi  Ile Vainio  
 Martti Suosalo  Junnu Vainio  
 Kai Vaine  Asko  
 Samuli Niittymäki  Vesa  
 Tuomo Prättälä  Veikko Samuli  
 Sanna-Kaisa Palo  Riitta  
 Rea Mauranen  mummi  
 Ville Tiihonen  Sepi  
  1. Kikka! Komeetta Filmi. Viitattu 31.12.2020.
  2. a b c Koppinen, Mari: Laulaja Kikasta tehdään elokuva, ohjaajana kliseistä naiskuvaa kritisoivista teoksistaan tunnettu Anna Paavilainen 20.10.2020. Helsingin Sanomat. Viitattu 31.12.2020.
  3. a b Koppinen, Mari: Sara Melleri esittää Kikkaa tulevassa elokuvassa: ”Unelmien täyttymys, joka tulee vain kerran elämässä” 5.2.2021. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.2.2021.
  4. Kikka!-elokuvan roolitus julki: Aku Hirviniemi esittää Ile Vainiota www.iltalehti.fi. Viitattu 4.3.2021.
  5. Kikka! Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 31.12.2020.
  6. Erika Vikman esittää Kikka!-elokuvan tunnusbiisin: katso video täältä! Episodi. 9.9.2022. Viitattu 14.9.2022.
  7. Koronarajoitukset iskivät – Odotettujen kotimaisten elokuvien ensi-illat siirtyvät Episodi. 19.1.2022. Viitattu 21.1.2022.
  8. Tässä ovat Jussi-gaalan voittajat mtvuutiset.fi. 24.3.2023. Viitattu 28.3.2023.
  9. Kikka! Kulttuuritähdet. Viitattu 11.10.2022.
  10. IL-arvio: Kikka-elokuva tekee kannanoton, jota Suomi-elokuvissa on harvemmin nähty Iltalehti. Viitattu 11.10.2022.
  11. Ilmiömäinen Kikka vai halpa kopio? Elokuva Kirsi Sirénistä saa fanin itkemään Katso. Viitattu 12.10.2022.
  12. Kikka! – elokuvan arvostelu Episodi. Viitattu 11.10.2022.
  13. Kinnunen, Kalle: Kikka! on taidonnäyte esikoiselokuvaksi Suomen Kuvalehti. 6.10.2022. Viitattu 8.10.2022.
  14. Koppinen, Mari: Erään Kirsin tarina. Helsingin Sanomat, 12.10.2022, s. B 1–2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.11.2023.
  15. Valotie, Päivi: Kikka!-elokuva viihdyttää mutta ei kuitenkaan kiihdytä pysytellessään kohteliaana kunnianosoituksena nimihenkilölleen Turun Sanomat. 11.10.2022. Viitattu 12.10.2022.
  16. Uggeldahl, Krister: Kikka toppade listorna men sågades av kritikerna. Hufvudstadsbladet, 14.10.2022, s. 22–23. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kikka! Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • Kikka! Elonet.