Keskustelu:Steve Jobs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arkistoitu vertaisarviointi

[muokkaa wikitekstiä]

Laajensin alun perin parin rivin tyngän laajemmaksi kokonaisuudeksi eri WWW-sivujen ja haastatteluiden pohjalta. Tuloksena oli kuitenkin vähän kliininen ja tönkkö lista päivämääristä. Kannattaako tuota lähteä parantamaan kirjoittamalla elävämpää tekstiä? Entä mitä muuta henkilösivu tarvitsee? --w-ber 6. kesäkuuta 2005 kello 21:06:12 (UTC)

"Henkilökuva"-kohta vaikuttaa suurelta osin lähinnä triviatiedoilta, jotka ehkä juuri ja juuri sopisivat artikkelin loppuun. Erilliselle "Historiaa"-otsikolle ei ole tarvetta, kun koko artikkeli on käytännössä elämäkertaa. Hyvä henkilöartikkeli ei välttämättä tarvitse kattavan elämäkerran lisäksi muuta, mutta loistavassa artikkelissa voisi lisäksi olla analyyttistä pohdiskelua henkilön vaikutuksesta toiminta-alueeseensa ynnä muuta vastaavaa (tietosanakirjatyyliin tietysti). Kuva pitänee etsiä (vapaa sellainen tietysti, ettei sitäkin poisteta). Rahasummat pitäisi ilmoittaa myös Euroopan rahassa. Tekstin hiominen vähän eloisammaksi tekisi artikkelista ehkä hieman luettavamman. Yleisesti ottaen tässä olisi potentiaalia suositelluksi, koska aihe on tunnettu henkilö, joka kuitenkin tunnetaan yleensä aika pinnallisesti (lukija voidaan siis yllättää uusilla tiedoilla). --Hasdrubal 8. kesäkuuta 2005 kello 20:30:35 (UTC)

Eikö olisi selkeämpää kuvata Steve Jobsia Applen pääjohtajaksi, eikä pelkästään toimitusjohtajaksi, koska hän on myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja? Toisi paremmin ilmi hänellä olevan vallan. 82.103.218.204 25. syyskuuta 2010 kello 04.49 (EEST)[vastaa]

Steve Wozniakin kuolinlausunto

[muokkaa wikitekstiä]

poistettava kohta jossa viitataan uutisen tuomaa merkitystä john lennonin ja kennedyn kuolemien uutisarvoon koska yksityishenkilö oli heittänyt oman mielipiteen ja sen merkitystä ei voida analysoida näin nopealla aikavälillä--85.157.32.203 6. lokakuuta 2011 kello 22.19 (EEST)--85.157.32.203 6. lokakuuta 2011 kello 22.27 (EEST)[vastaa]

Muokkasin kohdan vastaamaan lähdettä, mutta olen kyllä vähän samoilla linjoilla. Steve Wozniak ei kyllä ole kuka tahansa yksityishenkilö, mutta kuulisin mielelläni perustelut, miksi juuri Wozniakin näkemys aiheesta on maininnanarvoinen. -- Piisamson 6. lokakuuta 2011 kello 22.32 (EEST)[vastaa]
Sellainen mielikuva että suuren yleisön keskuudessa Jobs ei ole sillä tavalla tunnettu niin kuin taas Lennon ja Kennedy olivät. Kaikki It-alaa vähänkin seuraavat tietysti tietää. --Checkpointcharlie 6. lokakuuta 2011 kello 22.36 (EEST)[vastaa]


pääsääntöisesti tälläiset lähteeseen perustuvat muokkaukset ovat ihan ok mutta niiden julkituominen tietosanakirjamaiseen tuotokseen ovat välillä hyvinkin arvelluttavia koska monesti lähteessä on asian tuonut julki vain joku yksityishenkilö ja monesti hänen mielipide poikkeaa varsin usein laajan ihmismassojen mielipiteestä kuten varmaankin tääskin tapauksessa. Itse en ainakaan vertaisi henkilön kuoleman uutisarvoa John Lennonin tai John F Kennedyn kuolemien uutisarvoon sillä perusteella että kuinka moni tuntee henkilön nimeltä ja osaa yhdistää sen esim Apple yhtiöön jos verrataan Lennonin ja Kennedyn tunnettavuuteen. Ehkä kyseisen tunnettavuus asia ollaan sanottu kohteliaisuudesta mutta tieteellistä tai muutakaan näyttöä sillä ei ole . voisiko artikkelin osaa muuttaa jotenkin niin että se vastaisi totuutta sillä tähänhän sivuston pitäisi pyrkiä.Jos sivusto ei pyri oikeudellisuuteen ja totuudenmukaisuuteen niin tällä sivustolla ei ole mitään merkitystä--85.157.32.203 6. lokakuuta 2011 kello 22.50 (EEST)[vastaa]

Samaa mieltä. Steve Wozniak-niminen nörtti hehkuttaa kuoleman järkyttäneenä. Heti kuoleman jälkeen vainajasta tavataan puhua kaikkea pehmeetä. Kennedy (ja Lennonkin) aivan toisessa luokassa kuin tämä nörttijeesus Jobs. Sitä paitsi: Kennedy ja Lennon kuoli ihan odottamatta (murha)!! mutta Jobsin kuolemaa oli ennakoitu jo kauan hei. --Veijo Valn 6. lokakuuta 2011 kello 22.58 (EEST)[vastaa]


Voiskohan tähän nyt muuttaa suomenkielisessä wikipediassa jotain otsikolla > URA, kuin että Jobsin ura on ollut matka intiaan kokeilemaan psykedeelisiä "lääkkeitä"? Mielestäni nyt kuljetaan jo vainajaa kunnioittamatta väärillä vesillä. Jobs on varmastikin ansainnut jonkin muun selonteon hänen edesmenneestä urakehityksestään?

Buddhalaisuus, kasvissyönti ja uskomushoidot?

[muokkaa wikitekstiä]

Mistä on lähtöisin väite, että Jobsin budhhalaisuus ja kasvissyönti vaikuttivat siihen, että hän päätyi hoitamaan syöpäänsä ensin uskomushoidolla? Englanninkielisessä Wikipediassakaan ei tällaista päätelmää ole. 82.181.181.85 8. lokakuuta 2011 kello 11.01 (EEST)[vastaa]

Lause oli suoraan lähteestä: "A Buddhist and vegetarian, the Apple CEO was skeptical of mainstream medicine." Se oli varmaankin huonosti käännetty, jos tuollainen vaikutelma siitä syntyi. Nuo asiat siis oli rinnastettu myös alkuperäisessä lähteessä, mutta ei siinä suoraan sanottu että ne olisivat vaikuttaneet päätökseen. --Jisis 8. lokakuuta 2011 kello 13.56 (EEST)[vastaa]
Ja kun ei suoraan sanottu, ei ole mitään syytä mainita näitä asioita kappaleessa Irtisanoutuminen ja kuolema, koska kumpikaan seikka ei minkään esitetyn lähteen mukaan liity hänen irtisanoutumiseen tai kuolemaan. -- Piisamson 14. lokakuuta 2011 kello 13.44 (EEST)[vastaa]
Ok. Noiden asioiden rinnastaminen voi olla toimittajan valinta, joten on tosiaankin parempi että ne kerrotaan ainakin toistaiseksi eri kappaleessa. Ehkäpä tämä elämäkerta valottaa asiaa. Ajattelin hankkia kindle-version. --Jisis 14. lokakuuta 2011 kello 14.35 (EEST)[vastaa]
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Lupaava artikkeli -ehdotus

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelissa ei ole enää lähdepyyntöjä ja se on myös kohtuullisen laaja. Ehdotan lupaavaksi. --Jisis 3. joulukuuta 2011 kello 19.07 (EET)[vastaa]

Vegetarismista voisi mainita lisää, PETA:ssa ainakin Jobsia pidettiin käsittääkseni hyvin suuressa arvossa. Jos jostain löytyy jotain Jobsin henk. koht. kommentteja Applen hikipajapolitiikasta, niin niistäkin voisi lyhyesti mainita: Apple on kuitenkin hikipajarintamalla yksi tunnetuimmista Niken jälkeen. Lisäksi lähteistys vähän huolestuttaa: viitteistys on aika kirjavaa ja pari suoraan en-wikistä otettuakin viitettä näkyy olevan, onko lähteiden tarkistus millä mallilla? Lisäksi en löydä nopealla vilkaisulla yhtäkään viittausta lähteeksi merkattuun Steve Jobs-kirjaan.-Henswick 3. joulukuuta 2011 kello 21.14 (EET)[vastaa]
Artikkelista kyllä puuttuu vielä paljon asiaa, paljon sellaista joka on paljon merkittävämpää kuin kasvissyönti. Se mihin olen omalta osaltani pyrkinyt on ollut nimenomaan lähteiden tarkistus, toisin sanoen en ole juurikaan tuonut artikkeliin uutta sisältöä. Olen käynyt läpi lähdepyyntöjä ja pyrkinyt löytämään jokaiselle väitteelle jonkin lähteen. Mitkä ovat nuo suoraan en-wikistä otetut viitteet? Isaacsonin kirjaan on viite yksityiselämä-osiossa. --Jisis 3. joulukuuta 2011 kello 21.45 (EET)[vastaa]
Ainakin viitteet nro. 36 & 37 (Apple Rescued — by Microsoft/Microsoft to invest $150 million in Apple) näyttäisivät eng. kielisten päivämäärien perusteella olevan suoraan en-wikistä, mutta näyttääkseen nuo on silti laitettu fi-wikin viitemallineeseen, joten tiedä sitten onko niitä oikeasti tarkastettu... Kumpikin viite näyttäisi kuitenkin yhä toimivan, joten nuo voisi kaiken varalta käydä tarkastamassa.-Henswick 3. joulukuuta 2011 kello 21.55 (EET)[vastaa]
Tarkistin nyt nuo, mutta samassa kappaleessa oli tekstiä jota ei löytynyt lähteistä joten nyt artikkelissa on yksi lähdepyyntö. --Jisis 3. joulukuuta 2011 kello 22.07 (EET)[vastaa]
Nyt tuokin lähdepyyntö on täytetty. Olen havainnut artikkelia tarkistaessani että tiedot ovat erittäin suurelta osin pitäneet paikkansa. --Jisis 3. joulukuuta 2011 kello 22.22 (EET)[vastaa]
Hyvä nyt kuitenkin että tuo yksi lähteetön kohta löytyi, kyllähän aina muiden lähteitä tarkistettaessa tuppaa joku kohta jäädä huomaamatta :) Avioliitosta voisi vielä mainita lyhyesti yksityiselämässä, niin eiköhän tämä sitten ala kelpaamaan lupaavaksi.-Henswick 3. joulukuuta 2011 kello 22.32 (EET)[vastaa]

Käy lupaavaksi. --Tejasello 4. joulukuuta 2011 kello 22.27 (EET)[vastaa]

Käy lupaavaksi. Tämän tason tyypistä olisi toki enemmänkin asiaa, mutta eiköhän tässä perustiedot ole.--Tanár 5. joulukuuta 2011 kello 15.00 (EET)[vastaa]

Tietoa on hyvinkin riittävä määrä lupaavaan artikkeliin. Lähteiden määrä vakuuttava. --Kari-kujanpää 6. joulukuuta 2011 kello 11.01 (EET)[vastaa]

Annoin juuri oman Isaacsonin kirjani lainaan tuttavalle, mutta siitä löytyisi vielä paljon lisää mainitsemisen arvoista. Mutta kyllä tämä lupaavaksi menee. --Bluto 6. joulukuuta 2011 kello 17.11 (EET)[vastaa]

Tämä selvä. Merkitsen lupaavaksi ja arkistoin keskustelun.--Tanár 6. joulukuuta 2011 kello 22.53 (EET)[vastaa]

Mikä on pysyvä toimitusjohtaja? Lienee virhe 217.140.181.165 30. kesäkuuta 2012 kello 17.19 (EEST) Janne R[vastaa]