Keskustelu:Nepalin piirikunnat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Esitetään lupaavaksi

[muokkaa wikitekstiä]
Olen Nepalin maanjäristyksen jälkeen täydentänyt ja ajantasaistanut artikkelia vahvasti. Tavoitteena on ollut lisätä ymmärrystä tämän Himalajan etelärinteellä sijaitsevan valtion monimuotoisuudesta. Lähtökohtana oli lyhyt artikkelinalku. Ranskankielisestä wikipediasta lisäsin taulukkopohjan piirikunnille, jonka suomensin, lähteistin, korjasin ja ajantasaistin parhaani mukaan. Artikkelin perustiedot on nyt lähteistetty. Ettei lukija näkisi niin punaista, olen urakoinut kuluvan kuukauden viisi uutta artikkelia Nepalin kehitysalueista ja 75 uutta Nepalin piirikunta-artikkelia sekä joukon Nepalin kaupunkiartikkeleita. Kaikkiaan syntyi satakunta uutta artikkelia Nepaliin liittyen. Täydensin myös Nepalin 14 vyöhykeartikkelia. Näillä eväillä esitän oheista Nepalin piirikuntien tietoja kokoavaa artikkelia lupaavaksi.
Huomautan että etenkin piirikuntakeskusten nimissä voi olla vielä "pientä laittoa". Ensisijaisena nimistölähteenä piirikunnille ja niiden keskuksille on käytetty Nepalin tilastokeskuksen julkaisujen englanninkielistä nimeä (2011 väestönlaskenta, 2013 tilastollinen vuosikirja), joskus myös piirikunnan kotisivuja, mikäli niistä on löytynyt esittely englanniksi. Eri uutisvälineet ja lähdeteokset kirjoittavat etenkin uusien kaupunkien nimiä vaihtelevasti. On luultavaa, että joidenkin vuonna 2014 perustettujen kaupunkien nimiin (lähteenä nyt kaksi nepalilaista englanninkielistä lehtiartikkelia) saattaa saattaa tulla täsmennyksiä myöhemmin, kun näihin paneudutaan (luodaan omat artikkelinsa fiwikipediaan) tai kun Nepalista julkaistaan yhtenäisempää, uudet kaupungit sisältävää kansallista aineistoa (esimerkiksi Nepalin tilastollinen vuosikirja 2014 tai 2015). Nyt Nepalin piirikunnat -artikkelin viitteistä käy ilmi, että hyvin moneen piirikuntaan on perustettu touko- tai joulukuussa 2014 uusi kaupunki tai uusia kaupunkeja. Valitettavasti en vielä ole löytänyt hyviä lähteitä sille, mistä osista (mitkä VDC:t, kyläkehityskomiteat) kaupungit muodostettiin. Dewiki viittaa tässä esimerkiksi erään nepalilaisen My Republica -julkaisun verkkoartikkeliin (toukokuussa 2014 perustetut 72 kaupunkia), jonka ohjelmalliset haut - submit query - eivät toiminut ainakaan minulla. Eli jää joskus osin epäselväksi, siirtyikö aiempi piirikuntakeskus osaksi uutta kaupunkia ja nimettiinkö uusi kaupunki virallisesti piirikunnan uudeksi keskukseksi. Aiemmat piirikuntakeskukset on merkitty esimerkiksi YK:n OCHA:n vuonna 2008 laatimille piirikuntien aluejakokartoille (jotka löytyvät artikkeleista), mutta nämä kartat eivät enää täysin kuvaa nykyistä, kaupunkiuudistusten 2014 jälkeistä piirikunnan paikallista jakoa kyliin (VDC) ja kaupunkeihin. Toivon että tämä, lähinnä yhtä saraketta koskeva vajavaisuus ei ole este artikkelin lupaavuudelle.
Mitä mieltä ollaan, kelpaako jo lupaavaksi? Mitä voisi ja pitäisi parannella? (Esim. Kaivataanko vielä saraketta, joka kertoo mihin kasvillisuusvyöhykeeseen piirikunta karkeasti kuuluu: Terai/Tarai, kumpu, vuoristo?) --Paju (keskustelu) 30. toukokuuta 2015 kello 18.19 (EEST)[vastaa]
Selkeytin artikkelin alkuosaa parilla väliotsikolla ja tekstiä ryhmittelemällä. Nepalia kuvaavissa tilastoissa piirikunnat ryhmitellään usein kolmella eri tavalla - nyt vaihtoehtoiset tavat on esitetty. Lisäsin muutamia lähteitä.--Paju (keskustelu) 1. kesäkuuta 2015 kello 00.24 (EEST)[vastaa]
Kannatan lupaavaksi. Ei tarvita kasvillisuusvyöhykkeitä. --Vnnen (keskustelu) 1. kesäkuuta 2015 kello 22.54 (EEST)[vastaa]
Kiitos palautteesta. Mainittakoon, että olen lisäillyt piirikunta-artikkeleihin viimeisen kahden viikon aikana yleisen ja tarkempiakin kasvillisuusvyöhykkeiden kuvauksia. Sellainen taitaa olla jo useimmissa, muttei vielä kaikissa. --Paju (keskustelu) 2. kesäkuuta 2015 kello 01.21 (EEST)[vastaa]
En näe ongelmia. Aika hankala aihe, siihen nähden erittäin selkeä artikkeli. Mitä pitäisi lisätä, jotta olisi hyvä? Kannatan lupaavaksi. --Lakritsa (keskustelu) 2. kesäkuuta 2015 kello 15.45 (EEST)[vastaa]
Kiitos kannatuksesta. Tässä vaiheessa kaksi kannatusta. Jos vielä yksi kannatus saadaan ilman soraääniä, voitaneen kirjata lupaavaksi. - Ei kai noista hyvän artikkelin kriteereistäkään paljoa puutu. a) Ehkä lisäisin korkeammalle kurkotettaessa jonkun kuvan vaikka galleriana, esimerkiksi muutama kuva vuoristo-, kumpu- ja tasankovyöhykkeiden maaseutumaisemasta ja kaupungeista? b) Yrittäisin ehkä ottaa yhteyttä vaikka Nepalin tilastokeskukseen (tai maan ystävyysseuraan, Suomen suurlähetystöön siellä, tai maan suurelähetystöön tms. tahoon), että piirikuntakeskusten nykyiset nimet saisi jostain lähteistettynä. Kaupunkiruljanssi touko- ja joulukuussa 2014 sekotti pakkaa sen verran hyvin ja kun ei kieltä osaa, jää epävarmuutta paikoin. Hyvältä artikkelilta itse edellyttäisin suurempaa varmuutta tältäkin osin. c) Oma häntä nousee: Vaikka on meillä fiwikissä jo nyt kosolti muita wikejä paremmin lähteistetty artikkeli. d) Hyvän artikkelin tasolla voisi kriittisyyttä lisätä ja tuoda esille, että esim. virallisistakin väestötilastoista löytää hieman eroja mm. 2011 väkiluvuissa, sillä joissain tilastoissa taitaa asukasluvussa olla mukana vain kotitaloudet ja toisissa myös yhteisöt (luostarit, oppilaitokset, tms), jos olen oikein ymmärtänyt. e) Halutessaan voisi tuoda lisäkappaleella tai taulukolla esille merkittäviä piirikuntien välisiä eroja. Eräs sellainen on sukupuolijakauman suurehko vaihteluvuus piirikunnasta toiseen. Syy: vieraalle paikkakunnalle (kaupunkeihin, ulkomaille) töihinlähtö; jopa yli 10-15% köyhimpien piirikunnan miehistä saattaa asua melko pysyvästi ja olla tienaamassa kaukana perheestään. Eikä heitä välttämättä kohdella hyvin: ILO jne ovat tuoneet esille vierastyöläisten, paikallista kieltä taitamattomien nepalilaistenkin heikkoa, orjatyötä muistuttavaa asemaa Intiassa ja useassa Persianlahden maassa. Jos alueellinen BKT löytyy piirikunnittain, sen voisi tuoda omana sarakkeenaan esille. Tai hyvän artikkelin tasolla vertailtavuutta voisi lisätä tuomalla toiseksi taulukoksi tai uuseksi luvuksi esimerkiksi ekologis-hallinnollisesti ryhmiteltyjen piirikuntien tilaston. Väestön kielellinen ja uskonnollinen jakauma, tulotaso, lukutaito, yms vaihtelee yhä melkoisesti Nepalin sisällä, ja sitä voisi havainnollistaa tuollaisella lisäkappaleella. f) Alun kartan voisi korvata georeferoidulla, dynaamisella piirikuntajakokartalla (pitäisi georeferoida Commonsin svg-piirikuntakarttapohja aluksi, sitten koodata koordinaatit siihen), jossa numeroa klikkaamalla voisi siirtyä suoraan vastaavaan piirikunta-artikkeliin. No, taitaisivat e)- ja f) -tasot edellä viedä jo suositellun artikkelin tasolle... :-) --Paju (keskustelu) 4. kesäkuuta 2015 kello 01.41 (EEST)[vastaa]
Johdantoon tiivistelmä aiheesta, niin sitten lupaavaksi. Yksi lause on vain määritelmä. --PtG (keskustelu) 4. kesäkuuta 2015 kello 09.00 (EEST)[vastaa]
Taulukko kannattaa vielä tarkistaa, alkuvaiheissa on yksi copy-paste virhe, kun translitteroitusarakkeessa Baitaḍī on kahdesti. --PtG (keskustelu) 4. kesäkuuta 2015 kello 09.02 (EEST)[vastaa]
Kiitos tarkaavaisuudesta. Korjasin tuon yhden typon ja saman typon piirikunta-artikkelistakin, johon vein datoja taulukosta. Kirjasin noiden nimistösarakkeiden alkuun ainakin yhdet lähteet; pyrin seuraavaksi tarkistamaan vastaavuuden näitä lähteitä vastaan. Se tarkistus taitaa jäädä perjantaipäivälle tai -iltaan. (Huomasin useita frwikin taulukon virheitä tekovaiheessa; en viesti sinne että tarkistakaapa nämä ja nuo, koska wikimedia säätiö luvattomasti/laittomasti/asiattomasti/yksityisyyden suojaa murentavasti/koodaajien & ylläpitäjien laiskuuttaan seuraa ja valvoo myös luvallisen kotihikipedian ulkopuolellakin wikipediaan rekisteröityneitä käyttäjiään, muttei vastaavasti autologgaa esim IP-numerolla tuntemattomia käyttäjiä, jotka etsivät tietoa useasta wikipediasta. Wikipedistien yksityisyyeden suojaa rikotaan tietoisesti, koska heiltä ei kysytä, haluatko loggautua, vaikka kyseessä olisi vain artikkelin selailu. Wikipedistejä "monitoroivan" autologgauksen kautta wikipediasäätiö toimii nykyään kunnon "patrioottisen" tiedustelupalvelun tai NSA:n, BND:n, FRA:n, FSB:n tms. Suomessa laittomasti urkkivan alihankkijan tapaan aiempaa näkyvämmin).--Paju (keskustelu) 5. kesäkuuta 2015 kello 03.43 (EEST)[vastaa]
Nimisarake tarkistettu lisättyä lähdettä vastaan. Korjasin Kapilvastun piirikunnan muotoon Kapilbastun piirikunta. Jälkimmäinen on paitsi lähteen, myös paikallisen ministeriön translitterointiohjeen ja julkaisujen (kuten tämä) sekä devanagarin ISO-translitteroinnin mukainen ja dewikin käyttämä nimimuoto. Piirikunta itse käyttää muotoa Kapilvastu, samoin useimmat muut wikit. Dangin piirikunnan annan olla muodossa Dang Deukhurin piirikunta, Dangin piirikuntia on useassa maassa. Nuo kaksi muuta saraketta (nepalinkielinen nimi) tarttee vielä käydä läpi. Etsin ehkä uskottavan nepalinkielisenkin lisälähteen piirikuntien nimille.--Paju (keskustelu) 6. kesäkuuta 2015 kello 19.05 (EEST)[vastaa]
Nepalinkieliset nimimuodot ja translitterointi tarkistettu. Lähteen translitterointitavassa näkyi olevan eroa/ eri tyyli ainakin vokaalien (erityisesti a) ja n:n/m:n kirjaamisessa; nyt noudatettu lähdettä. Esimerkiksi translitterointi Pāṁcathara (oli näin) → Pāncthar (nyt käytetyn lähteen mukaan). En ota kantaa, onko tyyli kaikin puolin ok, mutta kirjaukset nyt lähteen mukaan; pohjataulukko oli kopio frwikistä, jonka taulukkoa ei oltu lähteistetty. (Mikäli HA-tasolle tähtää, olisi hyvä olla joku kunnon nepalinkielinen lähde piirikuntien nimille ja käydä vaikka translitterointiohjeen kanssa tuotoksia läpi.)--Paju (keskustelu) 9. kesäkuuta 2015 kello 02.21 (EEST)[vastaa]
Johdantoa jatkettu; nyt on hieman kahta lausetta pidempi. Kannatusäänien myötä kirjaan artikkelin lupaavaksi. --Paju (keskustelu) 9. kesäkuuta 2015 kello 02.44 (EEST)[vastaa]