Kaikukasti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaikukasti
Tiedot
Tyylilaji reggae, progressiivinen rock
Laulukieli suomi
Jäsenet

Velimatti, laulu
Kaj, basso
Marko, rummut
Ilkka, kitara
Matti, kitara
Janne, perkussiot
Sini, saksofoni
Antti, vetopasuuna

Levy-yhtiö

Stupido Records

Aiheesta muualla
www.kaikukasti.nettihotelli.net

Kaikukasti on vuonna 2004 perustettu yhtye. Se debytoi helmikuussa 2010 julkaisemalla Stupido Recordsin kautta albumin, jolla se kertoo esittävänsä suomenkielistä proggaeta. Yhtyeen kertoman mukaan proggae on nimensä mukaisesti yhdistelmä reggaeta ja progressiivista musiikkia. Länsi-Suomesta kotoisin oleva kahdeksanhenkinen yhtye koostuu instrumentaatioltaan perinteisistä reggaen aineksista. Pohjalla kuuluukin vahva roots-reggaen vaikutus. Perinteistä laulua ja komppiryhmää värittää puhallinduo. Maailmanmusiikille leimallinen improvisaatio ja ryhmädynamiikka ovat kiinteä osa Kaikukastin sävellysprosessia.

Yhtye ei halunnut siirtää jamaikalaista reggaeta sellaisenaan omaan kulttuuriympäristöönsä, vaan halusi käyttää reggaen mausteena itselleen luonnollisia aineksia. Kaikki Kaikukastin kahdeksan muusikkoa ovat tuoneet yhtyeeseen mukanaan oman musiikillisen taustansa. Yhtyeessä reggaeen sekoittuvat pop, rock, jazz, suomalainen kansanmusiikki ja länsimainen taidemusiikki. Lopputuloksena on reggae-yhtye, joka on löytänyt oman äänensä ja siirtynyt samalla proggaen pariin. Kaikukastin debyytti-albumi Kaikukasti ilmestyi 24. helmikuuta 2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]