Johannes Leppänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansanedustajaa. MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppäsestä on eri artikkeli.

Frans Johannes Leppänen (s. 18. kesäkuuta 1949 Kannonkoski) on suomalainen agrologi ja entinen Suomen Keskustan kansanedustaja Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1991–2003. Leppänen kuuluu Kannonkosken kunnanvaltuustoon, jonka puheenjohtajana hän aiemmin toimi.

Kansanedustajan toimiessaan Leppänen oli perustuslakivaliokunnan, suuren valiokunnan ja talousvaliokunnan jäsenenä sekä lakivaliokunnan ja eduskunnan palkkavaliokunnan varajäsenenä.

Leppänen tuomittiin vuonna 1994 tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta 30 päiväsakkoon. Hän oli ostanut edellisenä kesänä varastetun perämoottorin tuttavansa pojalta.[1]

Johannes Leppänen on uskonnolliselta vakaumukseltaan vanhoillislestadiolainen ja toimii liikkeessä puhujana eli saarnaajana. Johannes Leppänen on toiminut myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousedustajana.

  1. Kansanedustaja Johannes Leppänen sai sakot varastetun tavaran ostamisesta. Helsingin Sanomat, 14.1.1994. Hakutulos HS:n arkistosta. Viitattu 17.1.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.