Jakku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kuvitteellisesta planeetasta. Jakkupuku on myös vaate.
Jakku
Alue Galaksin sisäkehä, Läntinen laita
Aurinkokunta Jakkun aurinkokunta
Aurinkoja 1
Kuita 2
Nähtävää Tuanul, Niiman etuvartio
Pintavettä 0%[1]
Liittoumat Galaktinen Imperiumi (ennen Galaktisen sisällissodan loppua)

Jakku on kuvitteellinen aavikkoplaneetta Tähtien sota -elokuvasarjassa. Planeetta nähtiin ensi kerran elokuvassa Star Wars: The Force Awakens. Kapinaliiton muodostama Uusi tasavalta kävi siellä ratkaisevan taistelun Galaktisen Imperiumin jäänteitä vastaan vuosi Endorin taistelun jälkeen. Nuori Voimalle herkkä tyttö Rey jätettiin sinne 5-vuotiaana ja eli siellä 14 vuotta ennen kuin päätyi osaksi Vastarinnan ja Ensimmäisen ritarikunnan välistä konfliktia.

Jakku on eristäytynyt, eikä siellä ollut suurimmalta osin kuin hiekkadyynejä sekä Imperiumin ja Uuden tasavallan alusten hylkyjä, joiden roskaamaa aluetta kutsuttiin Tähtialusten hautausmaaksi. Suurin osa planeetan väestöstä ansaitsee elantonsa romunkerääjinä ja vaihtamalla keräämiään alusten osia Niiman etuvartiossa elintarvikkeisiin. Vaikka Niiman etuvartio on ainoa merkittävä asutus planeetalla, planeetalla on myös muutamia pieniä kyliä kuten Tuanul, Resstkii ja Cratertown. Tuanulissa oleskeli muutamia Voiman kirkon jäseniä, tunnetuimpana Lor San Tekka, jotka piileskelivät ensin Imperiumilta ja myöhemmin Ensimmäiseltä ritarikunnalta.

  1. De Semlyen, Nick & De Semlyen, Phil: Star Wars: The Force Awakens on DVD: 10 things we've learned empireonline.com. 30.3.2016. Viitattu 14.7.2016. (englanniksi)