Invest in Finland

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Invest in Finland on kansainvälistymis- ja rahoituspalveluita tarjoavan liike-elämän toimijan Business Finlandin yksikkö, joka tukee suorien investointien saamista Suomeen. Suomeen kohdistuvien investointien edistämisen lisäksi Invest in Finland kerää tietoa ulkomaalaisten yritysten investoinneista Suomeen sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.[1]

Invest in Finlandin toimintaa rahoittaa yhtenä Suomen valtion kansainvälistymispalveluna työ- ja elinkeinoministeriö. Yksikön johtajana toimii Antti Aumo (2015- ). Aikaisemmin toiminnan rahoitti kauppa- ja teollisuusministeriö. Invest in Finlandin toimitusjohtajana toimi Tuomo Airaksinen 2005-2012.[2] KTM Sirkka Aura oli toimitusjohtajana vuosina 1999–2005[3] ja häntä ennen Nils-Cristian Berg 1993–1998, joka erosi vastalauseena riittämättömälle rahoitukselle[4].

Invest in Finlandin toiminta itsenäisenä organisaationa lakkautettiin ja se siirrettiin osaksi Finpron toimintaa.[2] Invest in Finland 'säätiö lakkautettiin virallisesti kesäkuun lopussa 2012. Finpron yksikköinä toimivat myös Visit Finland (ent. Matkailun edistämiskeskus) ja Export Finland.[1] Vuonna 2018 Finpro ja Tekes yhdistyivät Business Finlandiksi.[5]

  1. a b Finpro on nyt Export, Invest in ja Visit Finland, Finpro-etusivun vaihtuva otsikko. Viitattu 20.1.2016.
  2. a b Invest in Finlandin toiminta osaksi Finproa, Finpro 13.12.2011. Viitattu 20.1.2016.
  3. Julkisen sektorin ylimmät naisjohtajat, Talouselämä 8.4.2003. Viitattu 20.1.2016.
  4. Invest in Finlandin toimitusjohtaja eroaa tehtävästään, Taloussanomat 6.10.1998. Viitattu 20.1.2016.
  5. Miia Linnusmaa: Finpro ja Tekes yhdistyvät Business Finlandiksi vuoden alussa www.businessfinland.fi. Viitattu 26.4.2022.