Ilmakitara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joe Cocker oli yksi ensimmäisistä ilmakitaraa isolle yleisölle soittaneista. Tässä Cocker soittamassa ilmakitaraa vuonna 2003.

Ilmakitaran soittaminen tarkoittaa teeskenneltyä kitaran soittamista ilman instrumenttia.

Muusikko Joe Cocker toi ilmakitaran soittamisen suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 1969 Woodstock-festivaaleilla. Vaikka ilmakitaran käsite ei tuolloin vielä popularisoitunut, sitä pidetään ilmiön syntymisen alkupisteenä.[1]

Monet muusikot liikuttavat vaistonvaraisesti ruumistaan soittamansa musiikin tahdissa. Jotkut rock-musiikkia soittavat kitaristit liioittelevat näitä liikkeitä tehostaakseen esiintymistään ja ovat muovanneet soittoonsa liittyvästä koreografiasta itselleen tavaramerkin. Heidän ihailijansa usein matkivat idoliensa soittotyyliä tempautuakseen mukaan tunnelmaan. Ilmakitaransoittoa voidaan pitää erikoistuneena tanssin lajina.lähde?

Jotkut ovat kehittäneet ilmakitaransoitosta oman harrastuksensa ja ovat ylpeitä taidostaan matkia lukemattomien eri artistien tyylejä. Useissa maissa järjestetään ilmakitaransoiton kansallisia kilpailuja, ja vuodesta 1996 lähtien Oulussa on järjestetty vuosittaiset Ilmakitaransoiton MM-kisat.

Tiedekeskus Heureka on yhteistyössä TKK:n kanssa kehittänyt laitteiston, joka tuottaa ilmakitaristin soitosta ääntä. Soittaja käyttää erityisiä käsineitä, joiden liikkeen järjestelmä muuntaa musiikiksi.

Vuonna 2006 perustettu Virtual Air Guitar Company sai keväällä 2007 Suomen teollisuussijoituksen ja yksityissijoittajien tekemänä sijoituksena 130 000 euroa ilmakitarapelinsä prototyypin kehittämiseen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. White, April: An Electrifying History of Air Guitar Smithsonian Magazine. 8/2019. Arkistoitu 23.5.2024. Viitattu 23.5.2024. (englanniksi)
  2. Taloussanomat 21.6.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ilmakitara.