Ibero-Amerikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ibero-Amerikan maat kartalla.

Ibero-Amerikka on kulttuuritaustaan perustuva käsite, jolla tarkoitetaan Espanjalle ja Portugalille siirtomaa-ajalla kuulunutta Amerikkaa. Ibero-Amerikka luetaan osaksi lusohispaanista maailmaa. Ibero-Amerikkaan kuuluvat maat ovat vuodesta 1991 järjestäneet konferenssin, johon osallistuvat myös Espanja, Portugali ja Andorra.

Ibero-Amerikan ja Latinalaisen Amerikan ero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Läheisesti Ibero-Amerikkaan liittyvä käsite on Latinalainen Amerikka, joka eroaa kuitenkin merkittävästi Ibero-Amerikasta, sillä Latinalaiseen Amerikkaan kuuluu myös useita ranskankielisiä (Haiti, Martinique, Ranskan Guayana, Guadeloupe), hollanninkielisiä (Alankomaiden Antillit, Aruba) ja englanninkielisiä (muun muassa Jamaika ja Belize) alueita. Ibero-Amerikan maat siis kuuluvat osaksi Latinalaiseen Amerikkaan. Joissakin yhteyksissä myös Päiväntasaajan Guinea lasketaan mukaan (se on esimerkiksi Organization of Ibero-American Statesin jäsenmaa), mutta se ei tietenkään kuulu Latinalaiseen Amerikkaan.

Ibero-Amerikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinalaisia tangotanssijoita.
Karnevaalit Teneriffalla, Espanjassa.

Ibero-Amerikan espanjankieliset maat

Ibero-Amerikan portugalinkieliset maat

Ibero-Amerikan katalaaninkieliset maat

Ibero-Amerikka-konferenssin osallistujat vasemmalta oikealle: Tabare Vazquez Uruguayn presidentti, tunnistamaton, Espanjan pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero, Hondurasin presidentti Manuel Zelaya, Paraguayn presidentti Nicanor Duarte, Portugalin pääministeri José Sócrates. Alarivi vasemmalta oikealle: Espanjan kuningas Juan Carlos I, Chilen presidentti Michelle Bachelet, Guatemalan presidentti Alvaro Colom, El Salvadoren presidentti Antonio Saca, Argentiinan presidentti Néstor Kirchner ja Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva.

Ibero-Amerikka-kokoukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ibero-Amerikka-konferenssi (espanjaksi: Cumbres Iberoamericanas de Jefes de Estado y de Gobierno, portugaliksi: Cúpulas Ibero-Americanas de Chefes de Estado e de Governo tai Cimeiras Ibero-Americanas de Chefes de Estado e de Governo, katalaaniksi: Cimeres Iberoamericanes de Caps d'Estat i de Govern) on joka vuosi pidetty konferenssi, jossa espanjan, portugalin ja katalaanin kieliset maiden valtionpäämiehet kokoontuvat konferenssiin. Ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 1991 Guadalajarassa, Meksikossa, johon osallistuivat seuraavat maat: Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Kuuba,Dominikaaninen tasavalta, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Honduras, Meksiko, Nicaragua, Panama, Paraguay, Peru, Portugali, Espanja, Uruguay ja Venezuela. Andorra liittyi vuonna 2004.

Ibero-Amerikan konferenssi Santiago de Chilessä.
Konferenssi Paikka Aika[1]
1.
Guadalajara, Meksiko 18.−19. heinäkuuta 1991
2.
Madrid, Espanja 23.−24. heinäkuuta 1992
3.
Salvador, Brasilia 15.−16. heinäkuuta 1993
4.
Cartagena, Kolumbia 14.−15. kesäkuuta 1994
5.
San Carlos de Bariloche, Argentiina 16.−17. lokakuuta 1995
6.
Santiago de Chile ja Viña del Mar, Chile 13.−14. marraskuuta 1996
7.
Isla Margarita, Venezuela 8.−9. marraskuuta 1997
8.
Porto, Portugali 17.−18. lokakuuta 1998
9.
Havanna, Kuuba 15.−16. marraskuuta 1999
10.
Panama City, Panama 17.−18. marraskuuta 2000
11.
Lima, Peru 17.−18. marraskuuta 2001
12.
Bávaro, Dominikaaninen tasavalta 15.−16. marraskuuta 2002
13.
Santa Cruz de la Sierra, Bolivia 14.−15. marraskuuta 2003
14.
San José, Costa Rica 18.−20. marraskuuta 2004
15.
Salamanca, Espanja 14.−15. marraskuuta 2005
16.
Montevideo, Uruguay 3.−4. marraskuuta 2006
17.
Santiago de Chile, Chile 8.−10. marraskuuta 2007
  1. Cumbres Iberoamericanas de Jefes de Estado y de Gobierno, Organización de Estados Iberoamericanos para la Educación, la Ciencia y la Cultura.