Heidi Aaltonen (poliitikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heidi Aaltonen
Henkilötiedot
Syntynyt2. huhtikuuta 1984 (ikä 40)
Turku
Ammatti osastonhoitaja
Poliitikko
Puolue Vihreät
Asema aluevaltuutettu
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kotipaikka Raisio
Koulutus ylempi AMK
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Heidi Aaltonen (s. 2. huhtikuuta 1984) on suomalainen sairaanhoitaja ja poliitikko. Aaltonen nousi ensimmäisissä aluevaaleissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuustoon tammikuussa 2022. Hän toimii aluevaltuuston varapuheenjohtajana ja aluehallituksen pöytäkunnan jäsenenä. Vuonna 2023 hän on toiminut aluevaltuuston vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja.[1]

Heidi Aaltonen on Turussa ja Naantalissa kasvanut nykyinen raisiolainen Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Naantalin lukiosta vuonna 2003. Aaltonen valmistui sairaanhoitajaksi Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2008. Sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen Aaltonen työskenteli pitkään urologian erikoisalalla Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks). Vuonna 2015 hän aloitti sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen ja kehittämisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Turun ammattikorkeakoulussa. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli tutkimushoitajana biopankissa ja tiiminvetäjänä. Vuonna 2020 hän siirtyi osastonhoitajaksi vatsakirurgian päivystysosastolle.

Lisäksi Aaltonen on opiskellut työn ohella hoitotyön johtamista sekä hallintotieteitä.

Heidi Aaltonen valittiin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon ensimmäisissä aluevaaleissa 658 äänellä. Aaltonen on valittu Turun seudun vihreiden naisten hallituksen jäseneksi vuodeksi 2023. Lisäksi hän toimii aktiivisesti palkkatasa-arvoa edistävän Datagaps ry:n hallituksessa. Aaltonen oli ehdolla vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä tulematta valituksi.

  1. Eero Karisalmi: Heidi Aaltonen Varsinais-Suomen vihreiden aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaksi ts.fi. 19.4.2023. Viitattu 24.12.2023.