Hans Olander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hans Olander (s. 9. huhtikuuta 1955 Helsinki) oli Parikkalan kunnanjohtaja maaliskuusta 2009 vuoden 2013 loppuun. Vuosina 2005–2008 Olander toimi Alavieskan kunnanjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt myös Suomenniemen ja Hauhon kunnanjohtajana sekä kehittämispäällikkönä Hämeen Kehittämiskeskuksessa. Koulutukseltaan Olander on valtiotieteen maisteri.[1][2]

Olander valittiin Parikkalan kunnanjohtajaksi marraskuussa 2008 ja hän aloitti tehtävässä maaliskuussa 2009 edeltäjänsä Alpo Kosusen jäädessä eläkkeelle. Vuonna 2011 Olander haki Luumäen kunnanjohtajaksi. Osa valtuutetuista ilmaisi tyytymättömyyttä hänen sitoutumattomuudestaan kuntaan, sillä hänen katsottiin viettävän aikaa kunnassa liian vähän. Lokakuussa 2012 tuli ilmi Olanderin harkinneen eroa virastaan työpaikkakiusaamisen vuoksi. Syyskuussa 2013 hyväksyttiin Olanderin irtisanomiseen liittyvät toimenpiteet ja marraskuun alussa Olander haki moninaisten vaiheiden jälkeen eroa. Hän kertoi eron johtuvan perhesyistä, mutta taustalla oli valtakärhämiä. Työsuhde päättyi vuoden 2013 lopussa.[2][3]

  1. Anssi Kemppainen: Uusi kunnanjohtaja haluaa parikkalalaistua nopeasti (Archive.is) 20.11.2008. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 31.3.2014.
  2. a b Jenni Mehtonen: Kunnanjohtajan kiusaamiskohun keskiössä räpiköivä Parikkala ajautui kriisiin Yle Uutiset. 15.11.2013. Viitattu 3.12.2013.
  3. Jaakko Mäntymaa: Pieni kunta tuhosi yhden miehen uran ja oman maineensa Yle.fi, uutiset. 30.7.2017. Viitattu 30.7.2017.