Guðrún Hafsteinsdóttir

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guðrún Hafsteinsdóttir
Henkilötiedot
Syntynyt9. helmikuuta 1970 (ikä 54)
Selfoss, Islanti
Kansalaisuus  Islanti
Poliitikko
Puolue Itsenäisyyspuolue
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Suðurkjördæmi
Koulutus BA-tutkinto
Tutkinnot Islannin yliopisto
Puoliso Hans Kristján Einarsson Hagerup
Lapset 3

Guðrún Hafsteinsdóttir (s. 9. helmikuuta 1970) on islantilainen itsenäisyyspuolueen poliitikko, joka valittiin Islannin parlamenttiin Alþingiin vuoden 2021 vaaleissa.

Guðrún syntyi Selfossissa. Hän opiskeli antropologiaa Islannin yliopistossa ja valmistui kandidaatiksi vuonna 2008; vuonna 2011 hän suoritti sovelletun tasa-arvotieteen tutkinnon. Vuosina 2008–2021 hän oli jäätelöyritys Kjörísin markkinointijohtaja.[1]

Guðrún on istunut muun muassa Reykjavíkin yliopiston ja Sinisen laguunin sekä erinäisten yritysten, eläkerahastojen ja muiden järjestöjen hallituksissa. Vuosina 2014–2020 hän toimi Islannin teollisuusyritysten liiton puheenjohtajana.[1]

Vuoden 2021 parlamenttivaaleissa Guðrún valittiin Alþingiin Suðurkjördæmi-vaalipiiristä. Vaalien jälkeen hänet valittiin talous- ja kauppavaliokunnan puheenjohtajaksi, minkä lisäksi hän istuu hyvinvointivaliokunnassa.[1]

  1. a b c Guðrún Hafsteinsdóttir Æviágrip þingmanna frá 1845. Alþingi. Arkistoitu 21.9.2022. Viitattu 19.12.2022. (islanniksi)