Gerard Way

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gerard Way
Gerard Way vuonna 2017.
Gerard Way vuonna 2017.
Henkilötiedot
Syntynyt9. huhtikuuta 1977 (ikä 47)
Summit, New Jersey, Yhdysvallat [1]
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 2001–
Tyylilajit vaihtoehtorock, pop-punk, punk, post-hardcore
Yhtyeet My Chemical Romance
Levy-yhtiöt Reprise Records
Warner Bros. Records
Eyeball Records
Aiheesta muualla
gerardway.com

Gerard Arthur Way (s. 9. huhtikuuta 1977 Summit, New Jersey, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän perusti My Chemical Romance -yhtyeen,[1] joka hajosi maaliskuussa 2013.[2] Hän on myös The Umbrella Academy -sarjakuvan käsikirjoittaja, ja oli sarjakuvapiirtäjä jo ennen musiikkiuransa alkua. Hän on saavuttanut useita palkintoja ja kunnianosoituksia niin musiikki- kuin sarjakuvapiirtäjäuransa kautta.

Gerard Arthur Way syntyi New Jerseyn Newarkissa 9. huhtikuuta 1977. My Chemical Romancen basisti Mikey Way on hänen pikkuveljensä. Wayn perhe asui nk. ”hämärällä” rikollisuuden varjostamalla alueella, eikä Gerard saanut nuorena juurikaan leikkiä kodin ulkopuolella. Niinpä hän uppoutui sarjakuvien, musiikin ja väkivaltaisten elokuvien maailmaan pikkuveljensä Mikeyn kanssa. Gerard on puoliksi italialainen (äidin, eli Donna Lee Rushin puolelta) ja puoliksi skotlantilainen (isän, eli Donald Wayn puolelta). Gerard esiintyi nuoresta asti useissa koulunsa bändeissä, sillä hän oli hyvä laulamaan ja esiintymään.

Vuonna 1999 Gerard valmistui New Yorkin School of Visual Arts -taidekoulusta.

Gerardin ja Mikeyn isoäiti Elena Lee Rush opetti Gerardin piirtämään, laulamaan ja esiintymään. My Chemical Romancen kappale ”Helena” on nimetty Wayn veljesten isoäidin mukaan, koska nämä kutsuivat tätä usein Helenaksi. 11-vuotiaana Gerard tajusi ensimmäisen kerran, että kaikki hänen läheisensä kuolevat lopulta, ja silloin hän jää kokonaan yksin. Siitä syntyi hänen pakkomielteensä kuolemaan. Vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskut saivat hänet tajuamaan, miten lyhyt elämä on ja miten hänen pitäisi käyttää se jotenkin merkittävästi. Niinpä Gerard perusti My Chemical Romancen yhtyeen entisen rumpalin Mattin kanssa.

My Chemical Romance ilmoitti hajoavansa 22. maaliskuuta 2013.

Way kärsi aiemmin lääke- ja alkoholiriippuvuudesta, ja hän on myös ollut vakavasti masentunut kahdesti. Way käytti musiikkia terapianaan, ja siksi useimmat yhtyeen alkuvuosien kappaleista ovat synkkiä. Suurimmiksi musiikillisiksi vaikuttajikseen Way on maininnut muun muassa Iron Maidenin, Queenin ja Misfitsin. Ulkomusiikillisia esikuvia Gerard Waylle ovat olleen esimerkiksi Alice Cooper ja David Bowie.

Gerard on ollut ehdolla myös Twilight-elokuvasarjan Edward Cullenin rooliin.lähde?

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gerard on kärsinyt vahvasta lääke- ja alkoholiriippuvuudesta, mutta pääsi siitä eroon vuonna 2004. Vuoden 2004 lopusta lähtien Way on pysytellyt pääosin raittiina, mutta voi omien sanojensa mukaan ottaa satunnaisen drinkin tai pari.

Way meni naimisiin 3. syyskuuta 2007 Lindsey Ann Ballaton kanssa. Heidän hääseremoniansa pidettiin My Chemical Romancen backstagella keikan jälkeen.

Parin ensimmäinen lapsi syntyi Kaliforniassa 27. toukokuuta 2009. Pieni tyttövauva sai nimekseen Bandit Lee Way.

  1. a b Gerard Way Global.britannica.com. 2013. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 10.4.2013. (englanniksi)
  2. My Chemical Romance: On aika lopettaa Ylex.yle.fi. 23.3.2013. Yle. Viitattu 10.4.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]