GP3-kausi 2012

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
GP3-kausi 2012
Järjestäjä Bruno Michel
Järjestyksessä oleva kausi 3
Kilpailuja 16
Kuljettajia 32
Valmistajia 9
Rengasvalmistaja(t) P Pirelli
Kuljettajien mestari Uusi-Seelanti Mitch Evans
Valmistajien mestari Ranska Lotus GP
Eniten voittoja Uusi-Seelanti Mitch Evans
Portugali António Félix da Costa (3)
Eniten nopeimpia kierroksia Portugali António Félix da Costa (6)
← 2011 2013 →

GP3-kausi 2012 oli GP3-sarjan kolmas kausi. Sarjassa jaettiin pisteitä ensimmäistä kertaa uudella pistelaskujärjestelmällä siten, että 10 parasta kuljettajaa sai pisteitä pitkässä kilpailussa ja sprinttikisassa 8 parasta kuljettajaa. Kahdeksan kuljettajaa pistetään sunnuntain kilpailuun käännetyssä lähtöjärjestyksessä.[1]

Kausi alkoi 12. toukokuuta Espanjan Barcelonassa ja päättyi 9. syyskuuta Italian Monzassa. Tästä kaudesta lähtien GP3-tallien ei ole pakko ajattaa kolmea autoa. Tallien on tuotava vähintään kaksi autoa kolmannen ollessa vapaaehtoinen.[2] Huhtikuun lopussa ilmoitettiin, että 26 autoa osallistuu kauteen mukaan.[3] Kausi oli samalla viimeinen GP3/10-auton rungolla. Seuraavalla kaudella siirryttiin uusiin GP3/13-autoihin.

Sarjan mestaruuden voitti uusiseelantilainen Mitch Evans. Toiseksi sijoittui saksalainen Daniel Abt ja kolmanneksi portugalilainen António Félix da Costa. Kaudella ajoi kaksi suomalaista joista parhaiten sijoittui Aaro Vainio sarjan neljänneksi ja Matias Laine sarjan viidenneksi.

Tallit ja kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talli Nro Kuljettaja Lisenssi Kisat
Ranska Lotus GP[4] 1 Daniel Abt[5]  Saksa Kaikki
2 Conor Daly[6]  Yhdysvallat Kaikki
3 Aaro Vainio[7][8]  Suomi Kaikki
Australia MW Arden 4 Mitch Evans[9]  Uusi-Seelanti Kaikki
5 David Fumanelli[10]  Italia Kaikki
6 Matias Laine[11]  Suomi Kaikki
Yhdistynyt kuningaskunta Marussia Manor Racing 7 Dmitri Suranovitš[12]  Venäjä Kaikki
8 Fabiano Machado[13]  Brasilia Kaikki
9 Tio Ellinas[14]  Kypros Kaikki
Irlanti Status Grand Prix 14 Marlon Stöckinger[15]  Filippiinit Kaikki
15 Kotaro Sakurai[16] Filippiinit  Japani 1-2, 4
Lewis Williamson[17]  Iso-Britannia 5-8
16 Alice Powell[18]  Iso-Britannia Kaikki
Portugali Ocean Racing Technology[19] 17 Kevin Ceccon[20]  Italia 1
Carmen Jordá[21]  Espanja 2-8
18 1
Kevin Ceccon  Italia 2-8
19 Robert Cregan[21]  Irlanti Kaikki
Sveitsi Jenzer Motorsport 20 Robert Visoiu[22]  Romania Kaikki
21 Patric Niederhauser[23]  Sveitsi Kaikki
22 Jakub Klášterka[24]  Tšekki 1-2
Facu Regalia[25]  Argentiina 4
Alex Fontana[26]  Sveitsi 6-7
Italia Trident Racing 23 Vicky Piria[27]  Italia Kaikki
24 Antonio Spavone[28]  Italia 1-4
25 Giovanni Venturini[29]  Italia 4-8
Yhdistynyt kuningaskunta Carlin 26 Alex Brundle[30]  Iso-Britannia Kaikki
27 António Félix da Costa[31]  Portugali Kaikki
28 William Buller[32]  Iso-Britannia Kaikki
Yhdistynyt kuningaskunta Atech CRS Grand Prix 29 Tamás Pál Kiss[33]  Unkari Kaikki
30 John Wartique[34]  Belgia 1-3, 7-8
Fabio Gamberini[35]  Iso-Britannia 4
Facu Regalia[36]  Argentiina 6
31 Ethan Ringel[37]  Yhdysvallat Kaikki

Tallimuutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettajamuutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudet kuljettajat

Paluun tekevät kuljettajat

Poistuneet kuljettajat

Tallia vaihtaneet kuljettajat

Kilpailukalenteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella ajettiin yhteensä 16 kilpailua 8:lla eri radalla. Sarjassa ajettiin ensimmäistä kertaa Monacon katuradalla, kun kaksi edellistä vuotta sarjassa ei kilpailtu lainkaan.[40]

Kisa Sijainti Rata Päivä Paalupaikka Voittanut kuljettaja Nopein kierros Raportti
1 Espanja Montmeló, Espanja Circuit de Catalunya 12. toukokuuta Portugali António Félix da Costa Uusi-Seelanti Mitch Evans Sveitsi Patric Niederhauser Raportti
2 13. toukokuuta Romania Robert Visoiu* Yhdysvallat Conor Daly Italia Kevin Ceccon
3 Monaco Monte Carlo, Monaco Circuit de Monaco 25. toukokuuta Suomi Aaro Vainio Suomi Aaro Vainio Italia Kevin Ceccon Raportti
4 26. toukokuuta Filippiinit Marlon Stöckinger* Filippiinit Marlon Stöckinger Filippiinit Marlon Stöckinger
5 Espanja Valencia, Espanja Valencian katurata 23. kesäkuuta Uusi-Seelanti Mitch Evans Uusi-Seelanti Mitch Evans Uusi-Seelanti Mitch Evans Raportti
6 24. kesäkuuta Sveitsi Patric Niederhauser* Sveitsi Patric Niederhauser Portugali António Félix da Costa
7 Yhdistynyt kuningaskunta Silverstone, Iso-Britannia Silverstone Circuit 7. heinäkuuta Uusi-Seelanti Mitch Evans Portugali António Félix da Costa Portugali António Félix da Costa¨ Raportti
8 8. heinäkuuta Italia Kevin Ceccon* Yhdistynyt kuningaskunta William Buller Kypros Tio Ellinas
9 Saksa Hockenheim, Saksa Hockenheimring 21. heinäkuuta Saksa Daniel Abt Sveitsi Patric Niederhauser Kypros Tio Ellinas Raportti
10 22. heinäkuuta Uusi-Seelanti Mitch Evans* Uusi-Seelanti Mitch Evans Uusi-Seelanti Mitch Evans
11 Unkari Mogyoród, Unkari Hungaroring 28. heinäkuuta Suomi Aaro Vainio Portugali António Félix da Costa Portugali António Félix da Costa Raportti
12 29. heinäkuuta Italia David Fumanelli* Portugali António Félix da Costa Portugali António Félix da Costa
13 Belgia Spa, Belgia Circuit de Spa-Francorchamps 1. syyskuuta Uusi-Seelanti Mitch Evans Saksa Daniel Abt Portugali António Félix da Costa Raportti
14 2. syyskuuta Yhdistynyt kuningaskunta Lewis Williamson* Suomi Matias Laine Portugali António Félix da Costa
15 Italia Monza, Italia Autodromo Nazionale Monza 8. syyskuuta Uusi-Seelanti Mitch Evans Saksa Daniel Abt Kypros Tio Ellinas Raportti
16 9. syyskuuta Italia Giovanni Venturini* Kypros Tio Ellinas Suomi Matias Laine

(*) = Tarkoittaa paalupaikkaa, joka on saavutettu lauantain kilpailun kahdeksannesta sijasta.

† = Belgian ensimmäinen kilpailu keskeytettiin ennenaikaisesti, joten kilpailusta jaettiin puolikkaat pisteet.

Kuljettajien loppupisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Nro Kuljettaja Lisenssi Talli Pisteet Kisat Voitot Paalut
1 4 Mitch Evans  Uusi-Seelanti MW Arden 151.5 16 3 4
2 1 Daniel Abt  Saksa Lotus GP 149.5 16 2 1
3 27 António Félix da Costa  Portugali Carlin 132 16 3 1
4 3 Aaro Vainio  Suomi Lotus GP 123 16 1 2
5 6 Matias Laine  Suomi MW Arden 111 16 1 0
6 2 Conor Daly  Yhdysvallat Lotus GP 106 16 1 0
7 21 Patric Niederhauser  Sveitsi Jenzer Motorsport 101 16 2 0
8 9 Tio Ellinas  Kypros Marussia Manor Racing 99 16 1 0
9 17,18 Kevin Ceccon  Italia Ocean Racing Technology 56 16 0 0
10 14 Marlon Stöckinger  Filippiinit Status Grand Prix 55 16 1 0
11 5 David Fumanelli  Italia MW Arden 47 14 0 0
12 29 Tamás Pál Kiss  Unkari Atech CRS GP 38 16 0 0
13 25 Giovanni Venturini  Italia Trident Racing 31 10 0 0
14 20 Robert Visoiu  Romania Jenzer Motorsport 24 16 0 0
15 28 William Buller  Yhdistynyt kuningaskunta Carlin 20 16 1 0
16 26 Alex Brundle  Yhdistynyt kuningaskunta Carlin 19 16 0 0
17 15 Lewis Williamson  Yhdistynyt kuningaskunta Status Grand Prix 11 8 0 0
18 22 Alex Fontana  Sveitsi Jenzer Motorsport 8.5 4 0 0
19 16 Alice Powell  Yhdistynyt kuningaskunta Status Grand Prix 1 16 0 0
20 30 Fabio Gamberini  Yhdistynyt kuningaskunta Atech CRS GP 1 2 0 0
  1. http://www.gp3series.com/news/2011/GP2--GP3-adopt-F1-points-system/
  2. http://www.autosport.com/news/report.php/id/97096
  3. http://www.gp2series.com/Global/GP2%20Insider/2012%20Insiders/GP2_49_p1-8_lo.pdf
  4. http://www.gp3series.com/news/Winter-News/Lotus-ART-becomes-Lotus-GP-in-2012/
  5. http://www.gp3series.com/news/2012/Daniel-Abt-joins-Lotus-GP/
  6. http://www.autosport.com/news/report.php/id/97781
  7. http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2012/01/1481000/suomalaiselle-formulalupaukselle-huippusopimus
  8. http://www.gp3series.com/news/2012/Lotus-GP-confirm-Aaro-Vainio-for-2012-season/
  9. https://archive.is/20120525225017/http://www.arden-motorsport.com/news.php?story=58
  10. https://archive.is/20120525225017/http://www.arden-motorsport.com/news.php?story=57
  11. http://www.arden-motorsport.com/news.php?story=59[vanhentunut linkki]
  12. http://www.autosport.com/news/report.php/id/97288
  13. http://marussiamanorracing.blogspot.com/2012/02/marussia-manor-racing-gp3-confirms_15.html
  14. http://www.gp3series.com/News/2012/02_February/Tio-Ellinas/
  15. http://www.gp3series.com/news/2012/Filipino-Swiss-driver-Marlon-Stockinger-joins-Status-GP-for-2012/
  16. http://www.gp3series.com/News/2012/03_March/Status-Grand-Prix-confirm-Sakurai-in-their-GP3-lineup/
  17. http://www.gp3series.com/News/2012/07_July/Williamson/
  18. http://www.gp3series.com/News/2012/04_April/Status-Grand-Prix-sign-Alice-Powell/
  19. a b http://www.autosport.com/news/report.php/id/97881
  20. http://www.oceanracingtech.com/ort/index.php?option=com_content&view=article&id=299%3Akevin-ceccon-com-a-ocean-na-gp3-series&catid=34%3Anews-general&Itemid=53&lang=en
  21. a b http://www.gp3series.com/News/2012/03_March/Ocean-Racing-announce/
  22. http://www.gp3series.com/News/2012/02_February/Jenzer-Motorsport-announce-first-GP3-driver-for-2012-as-Robert-Visoiu-/
  23. http://www.gp3series.com/News/2012/03_March/Jenzer-Motorsport-confirm-Niederhauser-for-2012/
  24. https://archive.is/20120709090322/http://cms.jenzermotorsport.ch/index.php?option=com_content&view=article&id=113:pressemitteilung-092012&catid=13:top-news-gp3&lang=en
  25. https://archive.is/20121208182341/http://cms.jenzermotorsport.ch/index.php?option=com_content&view=article&id=135:pressemitteilung-132012&catid=13:top-news-gp3&lang=en
  26. http://www.gp3series.com/News/2012/07_July/Jenzer/
  27. http://www.gp3series.com/News/2012/02_February/Vicky-Piria/
  28. http://www.gp3series.com/News/2012/03_March/Antonio-Spavone-joins-Trident-Racing-for-2012/
  29. http://www.gp3series.com/News/2012/07_July/Trident-sign-Venturini/
  30. http://www.carlin.co.uk/news/BrundlejoinsCarlinforGP3.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  31. http://www.gp3series.com/News/2012/03_March/Antonio-Felix-da-Costa-confirmed-at-Carlin-for-GP3-/
  32. http://www.autosport.com/news/report.php/id/98710
  33. http://www.gp3series.com/News/2012/03_March/xxx/
  34. http://www.gp3series.com/News/2012/05_May/Wartique/
  35. http://www.gp3series.com/News/2012/07_July/Atech-sign-Fabio-Gamberini/
  36. http://www.gp3series.com/News/2012/07_July/2012-Season-Preview-Round-6-Budapest-Hungary/
  37. http://www.gp3series.com/news/2011/ATECH-CRS-GP-SIGNS-ETHAN-RINGEL-FOR-GP3-ASSAULT/
  38. http://www.gp3series.com/news/2011/Trident-Racing-to-enter-GP3-Series/
  39. http://www.motorsport-total.com/formelsport/news/2012/02/RSC-Muecke_steigt_aus_der_GP3_aus_12022701.html
  40. http://www.gp3series.com/news/2012/The-GP3-Series--confirms--Monaco-to-its-2012-Calendar/
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2012 GP3 Series