Franco Leoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Franco Leoni (24. lokakuuta 1864 Milano8. helmikuuta[1] 1949 Hampstead) oli italialainen säveltäjä.[2]

Leoni opiskeli Milanon konservatoriossa opettajinaan Amilcare Ponchielli ja Cesare Dominiceti.[1] Hän asui Lontoossa vuosina 1891–1914 ja myöhempinä vuosinaan.[2] Hän oli jo ennen Englantiin lähtemistään saavuttanut suosiota ensimmäisellä oopperallaan (Raggio di Luna), joka oli kantaesitetty Milanossa 5. kesäkuuta 1890. Teoksen libreton oli laatinut Camillo Zanoni.[1] Leonin lukuisista oopperoista tunnetuimmaksi nousi kuitenkin L'Oracolo[2], joka kantaesitettiin Covent Gardenissa 28. kesäkuuta 1905. Teos on yksinäytöksinen ja edustaa tyylisuuntaukseltaan verismiä. Ooppera perustuu Chester Bailey Fernaldin näytelmään The Cat and the Cherub.[3] L'Oracolon kantaesityksessä Cim-Fenin roolissa esiintyi Antonio Scotti, joka teki roolista omansa ja vei sen myös Yhdysvaltoihin. Leonin L'Oracoloa esitettiin Metropolitan-oopperassa vuodesta 1915, ja Scotti esiintyi Cim-Fenin roolissa myös jäähyväisesiintymisessään Metropolitan-oopperassa vuonna 1933. Sittemmin teos on ollut harvoin esitetty.[1]

Leonin tuotantoon kuuluu myös muun muassa kolme oratoriota, joista jokainen esitettiin Lontoossa. Joidenkin lähteiden mukaan Leoni olisi kuollut jo 11. marraskuuta 1938 Doverissa.[1]

  1. a b c d e Franco Leoni OperaGlass
  2. a b c Franco Leoni Oxford Reference
  3. Travels and Translations: Anglo-Italian Cultural Transactions Alison Yarrington, Stefano Villani, Julia Kelly

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.