Elokuva jalostavasta rakkaudesta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elokuva jalostavasta rakkaudesta
Ohjaaja Mikko Niskanen
Käsikirjoittaja Jarmo Laine (dramatisointi)
Perustuu Edvard Radzinskin näytelmään Elokuvaa kuvataan
Säveltäjä Seppo Miettinen
Kuvaaja Jaakko Lepistö
Lavastaja Ensio Suominen
Pääosat Mikko Niskanen
Aulikki Oksanen
Edvin Laine
Ville Salminen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio / TV 2
Ensi-ilta 1967
Kesto 110 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva jalostavasta rakkaudesta on Mikko Niskasen ohjaama elokuva vuodelta 1967. Se perustuu Edvard Radzinskin näytelmään Elokuvaa kuvataan, joka puolestaan perustuu tositapahtumiin.[1]

Neuvostoliitossa elokuvan tekemistä opiskelleen Niskasen harvoin esitetty televisioelokuva on elokuva elokuvan tekemisestä. Pääosaa, elokuvaa Vain kaksikymmenvuotias tekevää ohjaajaa Netsajevia, esittää itse Niskanen. Hän vikittelee nuorta avustajaa, Anjaa (kirjailijana paremmin tunnettu Aulikki Oksanen). Kuvausten aikana Niskasen ja Oksasen välille syntyy todellisuudessakin suhde, joka kesti pitkään. Edvin Laineen valintaa sensoriksi kriitikko pitää "mielenkiintoisena". Niskanen oli ollut 1955 valmistuneessa Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa avustajana.[1]

Alussa viitataan Leninin lausuntoon, jonka mukaan tärkein taiteenlaji on elokuva. Neuvostoliiton aikana sensuuri kohdistui elokuvaan, kuten muuhunkin kulttuuriin, ja vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat taiteilijat saaneet tehdä työtään vapaammin.[1]

Alkuperäisnäytelmän kirjoittaja on venäläinen bestsellerelämäkertoja kirjoittanut Edvard Radzinski, jonka varhaistuotantoon näytelmä kuuluu. Elokuvaa kuvattiin osin oikeilla tapahtumapaikoilla.[2]

Niskanen sai ohjauksesta Jussi-palkinnon, joita tuolloin jaettiin myös televisioelokuville.[1]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Mikko Niskanen  Netsajev, elokuvaohjaaja  
 Aulikki Oksanen  Anja, avustajatyttö  
 Edvin Laine  Trofimov, tarkastaja hallintoneuvostosta  
 Ville Salminen  Kirill Vladimirovitš, tuottaja  
 Liana Kaarina  Irina Kirjanova, näyttelijä ja kriitikko  
 Elina Pohjanpää  Inga, Netsajevin vaimo  
 Kaarlo Wilska  Fekin, järjestäjä  
 Terttu Vilhola  Zina, apulaisohjaaja  
 Ulla Kivipato  Vaaleaverikkö  
 Pekka Autiovuori  Petja  
 Seppo Miettinen  trion jäsen  
 Anssi Pethman  trion jäsen  
 Kimmo Pasanen  trion jäsen  
 Unto Salminen    
 Uuno Montonen    
 Paavo Jännes    
  1. a b c d Harri Rompotti, Tyttö joka ei osannut suudella, Helsingin Sanomat1 1.3.2012, sivu D 7
  2. Lauri Lehtinen, Ohjaamisen ja rakastamisen vaikeus, Tv-maailma, 8/2012 sivu 25

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.