Elektroniikkapeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elektroniikkapeli on nestekidenäytöllä varustettu pienikokoinen, usein taskuun mahtuva pelilaite, joka on suunniteltu vain yhtä peliä varten. Elektroniikkapelien valtakausi oli 1980-luvulla, ja niiden seuraajaksi tulivat 1990-luvun taitteessa käsikonsolit. Halpoja elektroniikkapelejä valmistetaan vielä tänäkin päivänämilloin?.lähde?

Ensimmäisiä ja myös tunnetuimpia elektroniikkapelejä olivat Nintendon Game & Watch -pelit, jotka esiteltiin 1970-luvun lopulla. Pelien grafiikka oli mustavalkoista johtuen LCD-teknologiasta, mutta näyttöjen taustoissa saatettiin käyttää värejä. Elektroniikkapeleistä kehitettiin useita erilaisia malleja, viimeisimpänä taitettavat mallit, joissa saattoi olla jopa kolme erillistä näyttöä pelin eri tasoja varten. Laitteiden koko grafiikka oli suunniteltu vain yhtä peliä varten, eikä peliä voinut vaihtaa. Äänet olivat yksi- tai kaksikanavaisia. Peleistä saattoi löytyä myös lisätoimintoja, kuten kellonajan ja päivämäärän näyttö sekä herätysajastin. Tunnetuimpia elektroniikkapelejä olivat Nintendon Donkey Kong ja Mario Bros. sekä Atarin Space Invaders. lähde?

1980-luvulla monet yritykset valmistivat elektroniikkapelejä, tunnetuimpina näistä mm. Atari, Casio, Konami, Mattel, Nintendo ja Texas Instruments.

Lisäksi ainakin Tiger Electronics on valmistanut rannekellon näköisiä elektroniikkapelejä.[1]

  1. Transcript of AVGN episode Tiger Electronic Games Angry Video Game Nerd Wiki. Viitattu 19.11.2022. (englanniksi)