Edith Evans

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Edith Evans
Edith Evans vuonna 1973
Edith Evans vuonna 1973
Henkilötiedot
Syntynyt8. helmikuuta 1888
Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo
Kuollut14. lokakuuta 1976
Yhdistynyt kuningaskunta Cranbrook, Kent
Puoliso George Booth (1925–1935)
Näyttelijä
Aktiivisena 1910–1976
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Edith Mary Evans (8. helmikuuta 1888 Lontoo, Iso-Britannia14. lokakuuta 1976 Cranbrook, Kent, Iso-Britannia) oli brittiläinen näyttelijä. Hänet tunnettiin parhaiten lavanäyttelijänä, mutta hän teki myös useita elokuvarooleja. Evans muistetaan erityisesti siitä, että hän piti mielenkiintoisten ja vaikeiden roolihahmojen näyttelemisestä, minkä vuoksi hän kieltäytyi välillä pääroolista saadakseen itselleen kiinnostavamman sivuroolin. Parhaiten Evans muistetaan rouva Backnellin roolista Oscar Wilden kirjoittamassa näytelmässä The Importance of Being Earnest.[1]

Evans oli kolmesti ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi, mutta ei voittanut kertaakaan. Evans oli ehdolla parhaaksi naissivuosaksi rooleistaan elokuvissa Tom Jones – hulivilihurmuri ja Kotiopettajattaren salaisuus sekä parhaaksi naispääosaksi elokuvasta Kuiskausten talo.

  1. "Evans, Dame Edith." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.