Chilen naisten jalkapallomaajoukkue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Chilen naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Chileä naisten jalkapallon kansainvälisissä otteluissa. Se selviytyi maailmanmestaruuskilpailuihin ensimmäisen kerran vuoden 2019 lopputurnaukseen.[1] Copa Américassa joukkue on sijoittunut toiseksi vuosina 1991 ja 2018 sekä kolmanneksi vuosina 1995 ja 2010.

Joukkueen päävalmentajana on vuodesta 2015 toiminut José Letelier.[2]

Vuoden 2019 MM-kilpailuissa Chile putosi jatkosta sijoituttuaan neljän joukkueen alkulohkossaan kolmanneksi. Se hävisi Ruotsille 0–2 ja Yhdysvalloille 0–3 sekä voitti Thaimaan 2–0.[3] Chilelle olisi riittänyt jatkopaikkaan kolmen maalin voitto viimeisessä ottelussa, ja kolmanteen maaliin tarjoutui tilaisuus joukkueen saatua rangaistuspotkun viimeisellä kymmenminuuttisella mutta Francisca Lara laukoi pallon ylärimaan. Chilen ensimmäinen maali merkittiin Thaimaan maalivahdin omaksi maaliksi ja toisen teki María José Urrutia.[4] Chilen joukkueen kapteenina pelasi maalivahti Christiane Endler.[3]

  1. Chile FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 11.6.2019. Viitattu 11.6.2019. (englanniksi)
  2. Jose Letelier FIFA. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 11.6.2019. (englanniksi)
  3. a b Chile FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 11.6.2019. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  4. Thailand – Chile 0–2 FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 9.7.2019. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)


Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.