COSMO-Skymed

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

COSMO-Skymed on italialainen rakenteilla oleva kuuden kaukokartoitussatelliitin järjestelmä, joka on tarkoitettu etenkin Välimeren alueen seurantaan. Sarjan ensimmäinen satelliitti laukaistiin 8. kesäkuuta 2007 Delta II-kantoraketilla Yhdysvaltain Vandenbergin sotilastukikohdasta. Toinen satelliitti pääsi radalleen 9. joulukuuta 2007 ja kolmas 25. lokakuuta 2008.

Kaukokartoitussatelliittien järjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliittijärjestelmän nimi tulee englannin kielen sanoista "Constellation of Small Satellites for Mediterranean basin observation". Se koostuu ainakin neljästä satelliitista, minkä ansiosta se pystyy kuvaamaan samoja kohteita suhteellisen tiheään. Satelliitit seuraavat sadon kasvua, ottavat kuvia karttojen valmistusta varten, tarkkailevat Italian merialueita ja pyrkivät myös osaltaan estämäänselvennä mediassa laittomaksi kuvattua muuttoliikettä Afrikasta Italiaan. Kuvien resoluutio on noin yksi metri. Satelliittijärjestelmää kutsutaan kaksikäyttöiseksi, koska sen toimintaa rahoittaa Italian avaruusjärjestön (ASI) lisäksi Italian puolustusvoimat.

Satelliittien tekniikkaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliitit on kehittänyt - projektin alkaessa vielä täysin italialainen - Alenia Spazio-yhtiö, joka on nykyisin osa ranskalais-italialaista Thales Alenia Space -yhtiötä. Italialaiset yritykset Galileo Avionica ja Laben kehittivät satelliitin X-kaistan SAR-tutkan jne. kriittisiä komponentteja. Satelliitti perustuu ASIn kehittämään PRIMA-satelliittirunkoon. Sen massa on 1700 kg. Se lentää 619 km korkealla naparadalla, jonka inklinaatio on 97,9 astetta. Kunkin satelliitin elinikä on viisi vuotta.

Telespazio kehitti järjestelmän vaativat maa-asemat ja tietokonejärjestelmät.

Toinen sukupolvi tulossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi Cosmo SkyMed Gen II-satelliittia laukaistaan vuosina 2014 ja 2015. Italian puolustusministeriö ja Italian avaruusjärjestö ovat vuoden 2009 alussa virallisesti niiden toteutusohjelman. Helmikuun 12. päivänä 2009 kenraali Vincenzo Camporini ja ASI johtaja Enrico Saggese allekirjoittivat asiaa koskevan sopimuksen.[1]

Ohjelma sai nimekseen CSG, Cosmo SkyMed Seconda Generazione. Satelliiteista tulee osa eräiden EU-maiden MUSIS-tiedustelusatelliittiohjelmaan (Multinational Space-based Imaging System).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]