Ansakuoppa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sudenkuoppa Saksassa.

Ansakuoppa on metsästyksessä käytettävä ansa, maahan kaivettu kuoppa, johon eläimen on tarkoitus pudota. Ansakuopilla on metsästetty Suomessa jo kivikaudella. Suden kuoppapyynti on viimeinen ansakuoppametsästyksen perinne Suomessa, ja sekin päättyi viimeistään 1900-luvun alkupuolella. Suden ansakuoppia kutsuttiin sudenkuopiksi tai hukanhaudoiksi. Sudenkuoppiin on usein laitettu keskelle paalu, jonka päässä on syötti. Muita kuin lihansyöjiä on peloteltu ansoihin, tai ansat on tehty eläinten toivotuille kulkureiteille.

Kuopat on usein katettu risuin ja lehdin, jotta eläin ei huomaisi niitä. Kuopan pohjalle on voitu pystyttää teräviä seipäitä.[1] Näin on ilmeisesti tehty petopyynnin yhteydessä ja vaivojen säästämiseksi: kuollut tai vaikeasti haavoittunut eläin ei pakene matalastakaan kuopasta eikä ole pyytäjälleen vaarallinen. Aitoja eli johteita on voitu rakentaa ohjaamaan saaliit kuoppaan.

Yllättävästi myös hylkeelle on voitu tehdä tietynlainen "ansakuoppa", johon se on pudonnut. Pyyntiteknisesti se on lähinnä loukku: Hylkeet lekottelevat mielellään kivillä. Hylkeenpyytäjät ovat laatineet puisen lavan, jonka kansi on saranoitu alasaukeavaksi. Lava on hinattu sopivaan paikkaan merialueelle tai rakennettu paikalla ja jätetty ankkuroituna tai pohjaan painotettuna pyyntiin. Kun hylje on noussut lavalle, sen kannet ovat auenneet hylkeen painosta ja hylje on pudonnut lavan alle rakennettuun ansaan.lähde?

Sodankäynnissä ansakuoppia voidaan kaivaa myös ihmisille. Näissä punji-ansoissa[2] piikit on asennettu siten, että jalkaa on mahdotonta poistaa sieltä aiheuttamatta sille vahinkoa; piikit usein myrkytetään tai saastutetaan ulosteilla. Vietnamin sodan aikana Vietkong käytti tätä menetelmää, koska haavoittaminen sitoi enemmän vihollisen voimavaroja kuin surmaaminen.


  1. Ansakuoppa, keihäs ja peuraväljä (Arkistoitu – Internet Archive) Luontoon.fi
  2. Punji Online Etymology Dictionary.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pyyntikuoppa Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Museovirasto. Viitattu 27.11.2019.