Amalie Bensinger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amalie Bensinger:Omakuva
Amalie Bensinger: Italialainen tyttö ja tamburiini.

Amalie Bensinger (28. maaliskuuta 1809 Bruchsal - 16. lokakuuta 1889 Reichenau) oli saksalainen taidemaalari joka oli aktiivinen nasareenien taiteellisessa liikkeessä.

Kauppiasperheen, joka oli kääntynyt juutalaisuudesta kristinuskoon, tytär pääsi opiskelemaan Düsseldorfin taideakatemiaan vuonna 1835. Vuonna 1851 hän matkusti Italiaan, missä oleskeli Firenzessä ja Roomassa. Italiassa hän ystävystyi saksalaisen kirjailijan Joseph Victor von Scheffelin kanssa ja innoitti hän tämän teoksen "Der Trompeter von Säckingenin" esikuvana. [1]

Italiassa Bensinger vaikuttui nasareeien liikkeestä, joka pyrki uskonnollisissa maalauksissa autettisuuteen. Hän halusi perustaa samankaltaisen liikkeen myös naisille. Saksaan hän palasi vuonna 1857. Tämän jälkeen hän opiskeli paljon uskonnollista kirjallisuutta ja kääntyi protestanttisuudesta katolilaisuuteen. Tänä aikana hän teki maalauksia Lahrin kylän kirkkoihin. Hän tutustui Peter Lenziin ja Gabriel Wügeriin, jotka olivat kirkkomaalareita kiinnostuneita nasareeneista. He perustivat oman koulukuntansa, jota nimitettiin Beuronin taidekouluksi.[1]

Vuonna 1864 Bensingerillä oli edelleen mielessään idea taideluostarista. Hän halusi sen aluksi sijoittuvat Roomaan, mutta hänen ystävänsä Katharina von Hohenzollern-Sigmaringen, vaikutti sen sijoittumiseen Beuronin luostariin. Seuraavaksi hän muutti Reichenauhun yhä mielessään uuden taideluostarin perustaminen ja hankki kartanon sen toimintaa varten. Hän maalasi sinne nykyään tuhoutuneen freskon, mutta sen pidemmälle asia ei edennyt. Hän pysyi paikkakunnalla kuolemaansa saakka ja maalasi uskonnollisia teoksia. [1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.